Talous

Wärtsilältä vahva tulos

Konepajakonserni Wärtsilä teki vahvan tuloksen vuoden toisella neljänneksellä.

Yhtiön liikevaihto kasvoi 22 prosenttia vuoden takaisesta ja sen tulos ennen veroja ylsi 141 miljoonaan euroon.

Tulosta varjostivat kuitenkin tilausten peruutukset. Niiden arvo oli huhti-kesäkuussa yhteensä noin 154 miljoonaa euroa.

Yhtiö arvioi, että muun muassa laivojen moottoreita ja suunnittelua myyvän Ship Power -yksikön tilausten peruutusriski on noin 800 miljoonaa euroa. Yksikössä käytiin kesän alussa yt-neuvottelut, jonka seurauksena Suomessa vähennettiin 77 työpaikkaa.

Koko ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Wärtsilän liikevaihto kasvoi 33 prosenttia. Konsernijohtaja Ole Johansson pitää ensimmäistä puoliskoa vahvana, vaikka tilauskertymä laski taantuman vuoksi lähes puoleen.

– Peruutusriskeistä ja markkinoiden epävarmuudesta huolimatta näkymämme loppuvuodelle säilyvät muuttumattomina, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhtiö uskoo kannattavuutensa säilyvän viime vuoden tasolla, ja se tavoittelee 10–20 prosentin liikevaihdon kasvua koko vuodelta.