Volvon tulos romahti odotettua pahemmin
Volvon tulos romahti huomattavasti ennustettua enemmän.
Ruotsalaisen autonvalmistajan liiketappio oli huhti-kesäkuussa 6,9 miljardia kruunua eli noin 600 miljoonaa euroa. Analyytikot odottivat ennakkoon, että tappio olisi jäänyt alle viiteen miljardiin kruunuun eli reiluun neljäänsataan miljoonaan euroon.
Viime vuonna samaan aikaan Volvo teki liikevoittoa 7,2 miljardia kruunua.
Yhtiö ennustaa, että sen markkinat kapenevat tuntuvasti tänä vuonna.
Koko autoteollisuus on kärsinyt rajusti talouden taantumasta.