Uutiset

Ruoka vaikuttaa syöpägeeneihin

Ruokavalio vaikuttaa terveyteen. TS\Robert Seger

Epäterveellinen, länsimaisten ihmisten ruokavaliota muistuttava ruoka lisää paksusuolen syöpää hiirillä.

Tutkimuksessa vertailtiin hiiriä, jotka olivat geneettisesti identtisiä. Toiset hiiret saivat terveellistä ruokaa, toiset epäterveellistä.

– Hämmästyttävää kyllä, tutkimus osoittaa valtavan suuren ruokavalion vaikutuksen, epigenetiikan professori Minna Nyström Helsingin yliopistosta sanoo.

Epäterveellisessä ruuassa oli paljon energiaa, enemmän kovia rasvoja sekä vähemmän D-vitamiinia, foolihappoa ja kalsiumia kuin terveellisemmässä ruuassa.

Huonompaa ruokaa saaneet hiiret saivat iän myötä enemmän paksusuolen syöpäkasvaimia kuin terveellisesti syöneet hiiret. Sairastuneilla hiirillä alkoivat oireilla ne riskigeenit, joiden tiedetään liittyvän paksusuolen syöpään myös ihmisillä.

Nyt tutkijat selvittävät, pätevätkö tulokset myös ihmisiin. Voisiko ihmisen paksusuolen normaalin limakalvon soluista löytyä samanlaisia syöpää ennakoivia muutoksia kuin koe-eläimillä?

Hiiritutkimuksen tulokset ovat esimerkki epigeneettisestä sääntelystä, joka vaikuttaa yksilöön perimän ja ympäristön lisäksi. Epigeneettinen sääntely voi esimerkiksi hiljentää tai aktivoida geenejä.

Professori Nyström valottaa asiaa varastovertauksella.

– Perimää eli dna:ta voi verrata varastotietoon, jonka perimme vanhemmiltamme. Epigenetiikka on varastotiedon muokkaamista ja järjestelemistä.

Nyström näkee, että kun tieto epigenetiikasta kasvaa, voidaan yksilöltä vaatia entistä enemmän vastuuta omasta terveydestään. Enää ei voi syyttää vaikka lihavuudesta pelkästään huonoja geenejä.

LUE LISÄÄ SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (13)

Vanhimmat ensin
Vastaa
t.a.
Ruokavalio?
Hiirellä(Pääasiassa Kasvissyöjä) nyt eii luonnossakaan ole samanlaista ruokavaliota kuin ihmisellä(Seka/Lihan-syöjällä)! Kas kun eivät syöttäneet Hampurilaisia LEHMÄLLE tai Hevoselle ja ihmetelleet ette se ihan hyvin voi...Eli tästä voi pikemminkin vetää sen johtopäätöksen että jos on tottunut kasvisruokavalioon niin sitten kaikki muu on pahasta...Ja siita vaan puputtajat eläkää/olkaa kuin Hiiret.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sepe
Vast: Ruokavalio?
Sulla menikin näköjään tuosta uutisesta niin sanotusti defenssit päälle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Karppaajatestiryhmä
Vast: Ruokavalio?
Hiiri kasvissyöjä? Kyllähän se on myös sekasyöjä.

Ja onhan meillä tämän karppaus muodin seurauksena nyt myös hyvät ihmiskokeet siitä mitä runsas kovien rasvojen ja lihan syöminen tulee aiheuttamaan ihmiselle. Odotellaan vain lähivuisien tilastoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Luulo ei ole tiedon väärti
Vast: Ruokavalio?
Hiiri syö kaikkea. Hiiret syövät mielellään mm. hyönteisiä, toukkia ja raatoja. Olet oikeassa siinä, että se pääasiassa harrastaa kasvisruokaa, kuten ihmisenkin tulisi tehdä.

Epigenetiikka on hivenen monimutkaisempaa kuin kykenet ymmärtämään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Reiska
kertokaapa
"  Hämmästyttävää kyllä, tutkimus osoittaa valtavan suuren ruokavalion vaikutuksen "

Olet mitä syöt. Mitä ihmeen hämmästyttävää tässä on ?? Lisäaine - ja kemikaali"ravinnosta" saa taatusti syöpää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vaikka hänelle
Vast: kertokaapa
Montako satakieltä pitää kissan syödä oppiakseen laulamaan?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Järe
Vast: kertokaapa
Moni lisäaine on tavallinen, luonnosta saatava aine, joka _ehkäisee_ sairauksia. Sen vuoksi niitä juurikin lisätään ruokaan.
Syöpä taas kehittyy _geenimuunnoksista_ ja niiden syntysyyt ovat moninaisia, eivät yksiselitteisiä. Muutenhan niiden ehkäisyyn olisi jo ratkaisu.
Ruokavalio varmastikin _vaikuttaa_ syövän syntyyn, mutta ei takaa, tai poista sitä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Karppiruokaa
Vast: kertokaapa
Nyt ei puhuttu lisäainesta eikä kemikaaleista, vaan runsaasta määrästä kovia rasvoja ja liian vähän tarpeellisia vitamiinejä ja kivennäisiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
muuhunki kun kaalisoppa
Tarttis käyttä oma päätäns
Huom 1: Jokaisella henkilöllä on syöpäsoluja.
Huom 2: Mikä niitten toimeliaisuuden laukaisee, on mm. henkilön ikä, vanheneminen ja henkilön immuniteetin taso.
Huom 3: Henkilön fyysisen kokonaisuuden vitamiini-, hivenaine- ja mineraalitasapaino yhdessä fyysisen kokonaistasapainon kanssa ovat merkityksellisiä.

Malli: Kun haluaa testata oman peräsuolensa alttiutta muodostaa suonikohjuja, sellaisia kansan kielessä peräpukamia, kannattaa ottaa sanomalehti ja lukea se päivästä toiseen vessarenkaalla kykkien. PS. Kun lehdet siirtyvät nettiin, on terveyshuoltoviranomaisten syytä päivittää tämäkin tietonsa alue - miten kehittyy suomalainen peräpukamakanta?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onnea pöntölle
Vast: Tarttis käyttä oma päätäns
Peräpukamia ja "pönttökuolemia" syntyy, kun kerralla pitää "päästää suoli tyhjäksi".
Ei siellä pöntöllä pidä reuhkia! Jos homma ei hevillä toimi, otetaan iisisti, odotetaan hiukan ja yritetään vähän ajan päästä uudestaan.
Muistakaa, mitä vanha kansa sanoi hätäilystä! :-)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Käytä päätäsi
Vast: Tarttis käyttä oma päätäns
Maha-suolikanavan syöpien yhteys koviin rasvoihin ja liialliseen eläinproteiiniin on jo todistettu. Nyt väännetään kättä vain mekaniikasta, jolla ruokavalio syövän laukaisee.

Tasapainohöpinäsi on puppua siinä kuin homeopatiakin. Kukaan meistä ei ole tasapainossa tai siitä pois, vaan tilanne vaihtelee joka ikisen aterian jälkeen ja jokaisen sairauden takia. Ei kuitenkaan niin paljoa, että sillä voisi mitään todistaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pakko on huono motivaatio
Varovasti nyt
Tutkimus on erittäin mielenkiintoinen, ja jään odottamaan, vahvistetaanko tulokset muilla tutkimuksilla. Tavallaan uutinen voi tuoda toivoa, kun ihmisen oman toiminnan merkitys saattaa kasvaa.

Sen sijaan mielestäni asiaa tutkinut professori ei ole oikea ihminen esittämään tässä yhteydessä niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, kuin että "voidaan yksilöltä vaatia entistä enemmän vastuuta omasta terveydestään". Tällainen päätös olisi tavattoman laaja.- ja syvävaikutteinen ja kajoaisi erittäin paljon yksilön vapauteen.

Miten tarkkaan ottaen vaatimus yksilön suuremmasta vastuusta toteutettaisiin? Päättäisikö hallitus, mitä ja miten paljon ihmiset saavat ja eivät saa syödä? Kontrolloitaisiinko ostoksia ja ruokavalioita? Vai tarkoittaako tämä yksinkertaisesti, että kaikkia sairauksia ei tarvitse hoitaa, jos voidaan olettaa, että ihmisen elintavoilla on tai edes voi olla osuutta siihen? Tätä keskustelua on jo käyty, ja yleensä käy mahdottomaksi vetää rajaa ihmisen oman toiminnan, perimän ja ympäristön vaikutuksien välille. Käsittääkseni hoitavat lääkärit ani harvoin kannattavat hoitorajoituksia mm. juuri tästä syystä (sekä koska lääketieteen tehtävänä on ihmisten terveyden hoito, ei moralisointi)

Nyströmin tapaan tulkittuna epigenetiikan tuloksethan lähenevät eugeniikaa; tutkijat päättävät, kuka on elinkelpoinen hyvä ihminen (oikeaa ruokavaliota noudattava) ja kuka joutaa mennä (väärin syövä).

Lisää