Kaksi kolmesta Suomen romanista kokenut syrjintää
Hieman useampi kuin kaksi kolmesta Suomen romanista on kokenut syrjintää jollakin elämänalueella viimeisen vuoden aikana, kertoo vähemmistövaltuutetun selvitys. Selvitykseen haastateltiin 249:ää romania eri ikäluokista.
Suuri osa syrjintätilanteista on sattunut arkielämässä, kuten asioinnilla kaupassa tai huoltoasemalla. Syrjintää kokeneet kertoivat pitävänsä nöyryyttävänä sitä, että kaupan myyjä tai vartijat seuraavat heitä.
Yli puolet vastaajista kertoi kokeneensa syrjintää työnhaussa viimeisen vuoden aikana. Selvityksen mukaan romaninuoriin on kohdistunut enemmän työnhakusyrjintää kuin vanhempiin romaneihin, mutta romaninuoret myös ovat työelämässä vanhempia romaneita useammin.
Romaneilla on selvityksen mukaan enemmän syrjintäkokemuksia kuin Suomessa asuvilla somalialaistaustaisilla ja venäjänkielisillä. Vuonna 2009 julkistetun EU-tutkimuksen mukaan Suomessa asuvista somalialaistaustaisista hieman alle puolet kertoi kokeneensa syrjintää. Suomessa asuvista venäjänkielisistä vastaava määrä oli runsas neljännes.
TS–STT