Uutiset

Kolme katosi talon romahdettua järveen Saksassa

Kolmen ihmisen pelätään menehtyneen asuintalon sorruttua järveen Saksassa. Outo onnettomuus sattui tänään pienessä Nachterstedtin kaupungissa, joka sijaitsee parisataa kilometriä Berliinistä lounaaseen.

Vanhan avohiilikaivoksen päälle syntyneen järven rantaviiva sortui yllättäen 350 metrin matkalta ja vei paritalon mukanaan. Sortuma tapahtui varhain aamulla, jolloin asukkaat olivat tiettävästi vielä nukkumassa.

Kadoksissa oli viisikymppinen pariskunta ja viereisessä asunnossa asunut samanikäinen mies. Paritalo sijaitsi reilun sadan metrin päässä vesirajasta.

Onnettomuuden selvitystöitä vaikeutti se, etteivät pelastusajoneuvot päässeet ajamaan turmapaikalle maaperän huteruuden vuoksi. Alueelta evakuoitiin yli 40 ihmistä uusien sortumien pelossa.

Onnettomuuden syyksi epäillään epävakaata maaperää, jota vuonna 1991 loppunut kaivostoiminta oli heikentänyt. Alueella oli myös satanut yöllä rankasti, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa sortumaan.