Uutiset

Kaviaarin tuotanto lisääntymässä Suomessa

Kaviaarin eli sammenmädin tuotantoa ollaan vähitellen lisäämässä Suomessa. Imatralla toimiva kalayritys on tuottanut kaviaaria markkinoille nyt kolmena vuonna peräkkäin. Omaa kaviaarintuotantoaan käynnistelee myös toinen firma Varkauden seudulla.

Arvoherkkuna tunnetun kaviaarin tuotantomäärät ovat vielä varsin pieniä.

– Määrä on joka vuosi ollut 50:n ja sadan kilon välillä, kertoo Imatran Kala ja Kaviaari Oy:n toimitusjohtaja Tomi Menna.

Tuotantoa on Mennan mukaan tarkoitus lisätä, mutta se vaatii useita vuosia. Sampi kehittyy sukukypsäksi hitaasti, mikä on osasyy mädin korkeaan hintaan.

Toinen syy on se, että sampi on uhanalainen kala, jonka luontaiset kannat ovat valtaosin kuolleet sukupuuttoon. Viljelylaitoksissa sampia kasvatetaan muun muassa Ranskassa, josta imatralaisyrityskin aikoinaan osti sammenpoikasensa.

Mennan mukaan tuottaja saa kaviaarista noin tuhat euroa kilolta. Vähittäismyynnissä kilohinta on jonkin verran korkeampi.