Talous

Saksan talousministeriö uskoo laman talttuvan

Saksan talousministeriö arvioi, että maan talous on nyt pääsemässä ulos pahimmasta lamastaan sitten toisen maailmansodan. Ministeriö totesi kuukausikatsauksessaan, että maan talouden kutistuminen pysähtyi toisella vuosineljänneksellä.

Vuoden alussa Saksan talous supistui 3,8 prosenttia. Toisella neljänneksellä on saattanut jopa syntyä pientä kasvua, ministeriö arvioi katsauksessaan.

Hallitus ennakoi yhä, että talous supistuu kuluvana vuonna kuusi prosenttia. Teollisuustuotannon ja viennin näkymät ovat kuitenkin parantuneet.