Sää

Vaarallisen voimakas tuuli saapuu yöllä Varsinais-Suomeen, ihmisiä kehotetaan varautumaan sähkökatkoihin ja tulviin

JANE ILTANEN
Suomeen saapunut matalapaine toi mukanaan myräkän. Arkistokuva.
Suomeen saapunut matalapaine toi mukanaan myräkän. Arkistokuva.

Tämän ja huomisen päivän aikana on odotettavissa kovaa tuulta ja myrskyä. Suomeen saapui tiistaina matalapaine, joka toi mukanaan myös sateita sekä runsasta pilvisyyttä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä tiistaina tuulivaroitus koskee ainoastaan merialueita, mutta keskiyön jälkeen tuuli yltyy koko maassa. Saaristomerellä on parhaillaan voimassa kovan tuulen varoitus, ja 17 metriä sekunnissa puhaltava lounaistuuli saattaa olla vaarallinen huviveneille.

Vuorokauden vaihtuessa voimaan astuu myrskyvaroitus, kun tuuli yltyy 21 metriin sekunnissa. Tilanne saattaa aiheuttaa vaikeuksia ja vaaratilanteita meriliikenteelle, varoittaa Ilmatieteen laitos.

Keskiviikon vastaisena yönä myös Varsinais-Suomen maakuntaan tulee voimaan tuulivaroitus. Lounaistuulen odotetaan olevan vaarallisen voimakasta keskiyöstä alkaen. Ilmatieteen laitos arvioi tuulen olevan puuskissa 20 metriä sekunnissa. Varsinais-Suomen pelastuslaitos kehottaa ihmisiä seuraamaan tilanteen kehittymistä ja varautumaan mahdollisiin sähkökatkoksiin, taajamatulviin sekä voimakkaisiin ukkospuuskiin.

Kovinta tuuli on keskiviikon aikana Uudellamaalla, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa. Sään kerrotaan yltyvän alueilla jopa erittäin vaaralliseksi, sillä lounaistuulen ennustetaan puhaltavan puuskissa 25 metriä sekunnissa.

Varoitukset ovat näillä näkymin voimassa torstain vastaiseen keskiyöhön saakka.