Lasten ajanvaraukseton korvatulehdusvastaanotto laajenee kaikille Turun terveysasemille
Kaikilla Turun terveysasemilla avautuu perjantaista 1. syyskuuta alkaen ajanvaraukseton vastaantotto lasten korvatulehdusten hoitoon. Pansion ulkoistetulla terveysasemalla palvelua ei ole saatavilla.
Uusi hoitolinja, niin sanottu korvalapsilinja, toimii siten, että turkulaiset perheet voivat tulla arkipäivisin omalle terveysasemalleen kello 8–8.30, jos epäilevät lapsellaan korvatulehdusta. Korvalapsilinjalle jonotetaan erillisellä vuoronumerolla, ja kaikki kello 8.30 mennessä paikalle tulleet hoidetaan saapumisjärjestyksessä.
– Korvalapsilinja on yksi meidän keinoistamme parantaa lapsipotilaiden pääsyä vastaanotolle infektioaikaan, jolloin lapsipotilaiden määrä tietysti kasvaa. Turussa toimintaa on ollut Mäntymäen terveysasemalla ennen pandemiaa ja nyt otamme käytännön kaikille Turun terveysasemille. Toivomme tämän helpottavan painetta Lasten päivystyksessä ja nopeuttavan lapsipotilaiden hoitoon pääsyä, kertoo avoterveydenhuollon johtaja Suvi Vainiomäki sanoo tiedotteessa.
Lasten korvavastaanotto toimii samalla tavalla kuin terveysasemien akuuttivastaanotot. Ensin sairaanhoitaja ottaa lapsen ja vanhemmat vastaanotolleen ja tekee hoidontarpeenarvion. Tämän perusteella perhe ohjautuu tarvittaessa lääkärin vastaanotolle.
Vastaava lasten korvalinja toimii jo Raisiossa.
Terveysasemille on edelleen mahdollista ottaa yhteyttä puhelimitse ja saada arvio hoidon tarpeesta ja vastaanottoajasta.