Raitiotieliikenne

Vantaalle rakennetaan ratikka – kokonaiskustannus 606 miljoonaa euroa

VANTAAN KAUPUNKI
Havainnekuva ratikasta Tikkurilassa.
Havainnekuva ratikasta Tikkurilassa.

Vantaan kaupunginvaltuuston kokouksessa 22. toukokuuta päätettiin Vantaan ratikan rakentamisen puolesta äänin 41–26.

Vantaan ensimmäisestä raitiotielinjasta poikittainen raideliikenneyhteys rakennetaan osaksi pääkaupunkiseudun raitiotieverkostoa. Kokonaisuudessaan raitiotielinja on noin 19 kilometriä pitkä ja matkalle kertyy 27 pysäkkiä. Reitti kulkee Helsinki-Vantaan lentoasemalta Jumbon ja Tikkurilan kautta Hakunilaan ja siitä Länsimäen kautta Mellunmäen metroasemalle.

Ratikan reitin varrelle voisi suunnitelmien mukaan tulla 60 000 uutta asukasta ja 30 000 uutta työpaikkaa, mikä sopii yhteen Vantaan kestävän kasvun tavoitteen kanssa, jossa kaupungin kasvu sijoittuu joukkoyhteyksien varteen.

– Ratikka on investointi kaupungin tulevaisuuteen, toteaa kaupunginjohtaja Ritva Viljanen tiedotteessa.

Ratikan rakentamisen on suunniteltu alkavan syksyllä 2024 ja liikennöinti alkaisi vuonna 2029.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vantaan raitiotien rakennuskustannukset ovat 606 miljoonaa euroa, josta Vantaan kaupungin osuudeksi jää 414 miljoonaa euroa. Valtion avustuksella on tarkoitus kattaa 30 prosenttia kokonaiskustannuksista, eli noin 177 miljoonaa euroa. Sopimusneuvottelut rahoituksesta ovat käynnissä ja ratikan rakentaminen voi alkaa vasta, kun valtion rahoitusosuus on varmistunut. Rahoitusosuuden odotetaan varmistuvan alkusyksystä 2023.

Lue Turkuun kaavaillun ratikan vaiheista:

Raitsikkaan hypättäisiiin vanhalta rautatieasemalta uuden matkakeskuksen sijaan: "Reitti tavoittaa suuremmat matkustajamäärät"

Raitsikan hinta on nyt 372 miljoonaa – 13 kulkupeliä liikennöisi 11 kilometrin matkaa 2030-luvun alussa