Turun apulaispormestari pyrkii Sdp:n puoluevaltuuston johtoon
Turun kasvatuksesta ja opetuksesta vastaava apulaispormestari Piia Elo pyrkii Sdp:n puoluevaltuustoon. Puolueen Varsinais-Suomen puoluekokousryhmä on asettanut hänet yksimielisesti ehdolle.
Elo on ollut Turun kaupunginvaltuutettu vuodesta 2008 lähtien, ja hän toimi aiemmin valtuustoryhmänsä puheenjohtajana, kaupunginhallituksessa sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajana.
Hän on myös aluevaltuutettu.
– Haluan tuoda järjestökentän vahvan äänen Sdp:n puoluejohtoon. Puoluevaltuuston tehtävänä on kirittää puolueen muun ylimmän johdon ja eduskuntaryhmän toimintaa ja keskustella tarvittaessa kriittisesti puolueen linjasta. Uskon, että johdollani puoluevaltuusto voi siivittää puolueen tekemistä yhä vahvempaan lentoon, Elo sanoo tiedotteessa.
Puoluevaltuusto on puolueen ylin päättävä elin puoluekokousten välillä. Sdp kokoontuu puoluekokoukseen syyskuun alussa Jyväskylään.