Tulipalot

Piispankadun kahvilan rakennuspalo sai alkunsa pizzauunista

MARIKA LEMPÄÄ

Pelastuslaitos sammutti Turussa rakennuspalon sunnuntaina iltapäivällä Piispankadulla pienessä puurakenteisessa kahvilassa. Palossa ei tapahtunut henkilövahinkoja. Kahvila sijaitsee vastapäätä Sibeliusmuseota. Kahvilapäällikkö oli kertonut pelastuslaitokselle, ettei kahvilassa ollut tapahtuma-aikaan asiakkaita.

Päivystävä palomestari Timo Lehmuskoski kertoo, että palo oli saanut alkunsa pizzauunin hormista.

– Todennäköisesti pizzauunin hormin seinän läpiviennistä on lähtenyt hirsiseinä kytemään ja se on levinnyt välipohjaan.

Pelastuslaitos joutui purkamaan rakennuksen sisältä verhoiluja, jotta se pääsi välipohjaan ullakolle. Rakennus ei kuitenkaan kärsinyt laajoja materiaalivahinkoja.

– Jouduttiin kyllä purkamaan ja sähköjohtoja meni poikki, mutta toistaiseksi ei ole merkkejä isommista vahingosita.

Pelastuslaitoksen yksikkö jäi palopaikalle vielä suorittamaan alkuiltaan kestävää jälivartiointia.

Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta automaattisen paloilmoitinjärjestelmän kautta kello 15.16 sunnuntai-iltapäivällä.

Uutiseen päivitetty palomestarin tuoreet kommentit klo 18.15.