Salon Halikon rivitalopalosta mittavat omaisuusvahingot: "Kaikille on järjestetty tilapäismajoitus"
Kuuden asunnon rivitalokiinteistössä Halikon Maorlantiellä syttyi tulipalo maanantaina iltapäivästä. Päivystävä palomestari Iina Virnes kertoo, että kiinteistö kärsi pahoja vahinkoja.
– Kolme asunnoista tuhoutui palossa täysin ja kahteen asuntoon tuli savun ja sammutusveden seurauksena vahinkoja ja yksi asunto sai palossa pieniä vahinkoja.
Palossa ei tapahtunut henkilövahinkoja.
Tällä hetkellä yksikerroksisissa, harjakattoisissa rivitalohuoneistoissa ei kukaan majoitu.
– Kaikille on järjestetty tilapäismajoitus, Virnes kertoo.
Arvioinnin pieniä vahinkoja saaneen rivitalohuoneiston asuttavuudesta tekee kiinteistöön perehtyneet isännöitsijät. Kaikki kiinteistön huoneistot olivat palomestarin mukaan melkein samankokoisia kolmioita, joihin kuului myös pieni pihamaa.
Palopaikan läheisyydessä oli myös muita rivitaloja ja rakennuksia, mutta palomestarin mukaan palo ei ollut vaarassa levitä niihin.
Palon syttymissyytä selvitetään.
Yksi pelastuslaitoksen yksikkö jäi suorittamaan jälkivartiointia ja hiukan raivaustöitä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta maanantai-iltapäivällä kello kahden jälkeen.
Uutista päivitetty kokonaisuudessaan klo 19.55