Rullalautailu

Turun Telakkarantaan valmistui uusi skeittialue

Skeittaajat ovat käyttäneet Telakkarannan aluetta harrastukseensa jo pitkään. Nyt paikalle on pystytetty kestäviä skeittaukseen tarkoitettuja skeittielementtejä.
Skeittaajat ovat käyttäneet Telakkarannan aluetta harrastukseensa jo pitkään. Nyt paikalle on pystytetty kestäviä skeittaukseen tarkoitettuja skeittielementtejä.

Turun uusin skeittialue on valmistunut Telakkarantaan vastapäätä Suomen Joutsenta.

Telakkarannan skeittiolosuhteiden parantamista on suunniteltu pitkään. Paikka valikoitui kolmen erikokoisen maisemaan sopivan kivipaaden paikaksi, koska skeittaajat ovat jo aiemmin löytäneet alueen harrastukselleen. Paikka sijaitsee myös saavutettavan matkan päässä ydinkeskustasta. 

Graniittiset, kestävät paadet ovat huoltovapaita. Yhdessä ne muodostavat skeittikokonaisuuden, joka sopii kaiken tasoisille skeittaajille.

Aurajoen itärannalla osoitteessa Kuningatar Margareetan laituri sijaitseva skeittialue on syntynyt yhteistyössä Turun rullalautailijoiden, Turun alueen rotaryklubien ja piirin 1410:n sekä Turun kaupungin yhteistyönä. Skeittialueen kivipaadet on toimittanut turkulainen Turun Hautakivipalvelu Ky.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteistyöprojektissa Turun kaupunki osoitti kivipaasille sopivat paikat, rotarit kustansivat kivipenkit ja niiden kuljetukset, ja Turun rullalautailijat antoivat asiantuntemuksensa suunnitteluun.

Telakkaranta ei ole Turun kaupungin virallinen skeittipaikka. Turun kaupunki ylläpitää tällä hetkellä kuutta skeittipaikkaa ja yhtä skeittihallia. Skeittipaikat ovat Ylikylän skeittipaikka, Kupittaan skeittiparkki, Pansion kisapuiston skeittipaikka, Pikkunotkon skeittipaikka, Runosmäen skeittipaikka, Rummunlyöjänpuiston monitoimikenttä sekä Skeittihalli Cube. 

Tulevaisuudessa on tarkoitus tuoda siirrettäviä skeittielementtejä eri puolille kaupunkia. Myös olemassa olevia skeittipaikkoja peruskorjataan säännöllisesti. Esimerkiksi Ylikylän skeittipaikka peruskorjattiin viime vuonna ja asukasbudjetista kunnostetaan Pansion kisapuiston skeittipaikka tämän vuoden aikana.

– Skeittaus on nuorille tärkeä, omaehtoinen ja yhteisöllinen harrastus, jossa yhdistyy hienolla tavalla nuorisokulttuuri, liikunta ja katukuvan elävöittäminen. Turun kaupunki haluaa luoda mahdollisuuksia skeittiolosuhteiden parantamiseen, toteaa Turun kaupungin nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio tiedotteessa.

Lisäksi Turun kaupunki on suunnittelemassa skeittaukselle olosuhteita Rummunlyöjänpuistoon Karhunaukion yhtenäiskoulun rakentamiseen liittyen. Rakentamisen aikataulu ei ole vielä selvillä. Lisäksi Pikkunotkoon tehdään skeittiolosuhteen suunnittelua 2024-2027 aikavälillä.

Telakkarannan skeittialueen avajaiset pidetään tulevana torstaina kello 17. Paikalla ovat Turun rullalautailijoiden edustajat, Turun rotareiden edustajat Tommi Sundqvist ja Matti Hakoila sekä Turun kaupungilta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskola ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen. 

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rotareiden video skeittiprojektista: Skateboarding project in TURKU 2021-2023 "Mä haluun vaan skeittaa" ,

Tämä viestiketju on suljettu uusilta viesteiltä.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Mpz
Telakkarannan asukas (kohta entinen)
Toivottavasti kaupunki hankkii myös paikalle WC:t ja roskikset ettei tarvii nurkkiin tehdä tarpeitaan,
Eipä tarvii enään parvekkeella istuskella kun lautojen pauke ja kiroilu raikaa pitkin yötä päivää Telakkarannassa. Kukahan haluaa enään ostaa rakenteilla olevat asunnot kun etupihalla on skeitti ramppi kaikilla lieveilmiöillään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.