Sänkipeltoa paloi Marttilassa, maastopaloja syttynyt myös muilla paikkakunnilla Varsinais-Suomessa
Marttilassa syttyi maastopalo lauantaina aamupäivällä. Sänkipeltoa paloi 70 x 150 metrin alueelta. Pelastajat estivät palon leviämisen ja sammuttivat sen. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.
Palon huomasivat palopaikan lähellä asuvat ja ilmoittivat hätäkeskukseen. Ulvintien palopaikalta on lähimpään taloon noin puoli kilometriä.
Palon syttymissyytä selvitetään, ja poliisi tiedottaa tarvittaessa lisää. Hälytys palosta tuli kello 10.49.
Kustavissa pelastuslaitos hälytettiin sammutustöihin, kun niemenkärjessä Kuivaluodontiellä syttyi maastopalo. Pelastuslaitoksen mukaan paikalla paloi noin viisi aaria kaislikkoa. Hälytys tuli noin puoli kahden aikoihin iltapäivällä, ja tuntia myöhemmin yksiköt olivat jo poistuneet paikalta.
Kaarinan Lustilantiellä taas risujen poltto karkasi maastoon. Kallioista metsäpohjaa paloi noin 30 x 50 metrin alueelta, mutta pelastuslaitoksen mukaan palo saatiin nopeasti rajattua. Henkilövahinkoja ei sattunut. Pelastuslaitos sai tiedon maastopalosta noin kello 14.15.
Naantalissa paloi kytemällä noin 20 neliömetriä kallioista maastoa. Palon syttymissyy ei ole tiedossa. Pelastuslaitos sai hälytyksen maastopalosta Kuparivuorentiellä noin kello 15.45.
Varsinais-Suomessa ei ole tällä hetkellä voimassa maasto- tai ruohikkopalovaroitusta.