Museolaiva Bore palaa takaisin laituriinsa Aurajokeen tänään perjantaina – takana kolmen viikon kunnostus
Museolaiva s/s Boren kolme viikkoa kestänyt telakointi sujui hyvin, ja alus palasi takaisin Aurajokeen perjantaina.
Aluksen siirto hieman myöhästyi aiemmin ilmoitetusta. Hinaus lähti Naantalista Turun korjaustelakalta noin kello 17.30. Bore saapui entiselle paikalleen Forum Marinumin laituriin ilta-auringon valaisemana klo 21:n aikoihin.
Telakoinnin yhteydessä aluksen kaikki vedenpäällisen rungon ja kansirakenteiden vanhat maalikerrokset poistettiin ja alus maalattiin kauttaaltaan uudestaan käyttäen Boren alkuperäisiä värisävyjä. Näillä toimenpiteillä taataan aluksen säilyvyys ja tehdään hyvä suoja korroosiota vastaan. Lisäksi aluksen vedenalaiset rungon osat huollettiin ja tehtiin muita teknisiä huolto- ja korjaustöitä.
Aluksen telakointi- ja kunnostusprojekti ei ole ihan vielä valmis. Aluksen kaikki kuusi pelastusvenettä puuttuvat, sillä ne huollettiin Forum Marinumin laiturilla telakoinnin aikana ja ne nostetaan alukselle lähipäivinä. Myös kaikki restauroidut puuosat kiinnitetään takaisin heti Boren saavuttua telakalta. Työ saadaan lopullisesti valmiiksi alkukesän aikana. Forum Marinumin alueen laaja museolaivasto aukeaa yleisölle 5. kesäkuuta kesäkauden ajaksi.
S/s Bore toimii nykyisin Turun ammatti-instituutin oppimisympäristönä hotelli-, ravintola- ja matkailualan sekä puhtausalan opiskelijoille. Telakoinnin aikana Boren henkilökunta työskenteli muissa Turun ammatti-instituutin toimipisteissä tai oli työelämäjaksolla päivittämässä osaamistaan. Majoittujien käyttöön Bore aukeaa 17. toukokuuta.
Katso video Boren matkasta Naantaliin: S/S Bore hinattiin perjantaina Naantaliin huoltoon – seuraa museolaivan matkantekoa tunnelmallisella videolla
Päivitetty klo 15.58: Lisätty tieto uudesta aikataulusta.
Päivitetty klo 21.05 aluksen saavuttua laituriin.