Kevätauringolta syytä suojautua jo nyt – UV-indeksi saavutti suojautumisrajan eli arvon 3 lähes koko maassa
Ihon suojaamiseen auringon UV-säteilyltä pitää kiinnittää huomiota jo huhtikuussa, kertoo Ilmatieteen laitos. UV-indeksi on jo nyt saavuttanut suojautumisrajan eli arvon 3 lähes koko maassa.
– Eteläisessä Suomessa UV-indeksi nousee yli suojautumisrajan aurinkoisina päivinä huhtikuun puolivälistä syyskuuhun saakka, sanoo tutkija Kaisa Lakkala Ilmatieteen laitokselta tiedotteessa.
UV-säteilyn tärkeimmät haitat ovat ihon palaminen ja ennenaikainen vanheneminen, ihosyöpä sekä silmän sarveiskalvontulehdus (lumisokeus) ja harmaakaihi. Säteilyturvakeskuksen (STUK) viime syksynä teettämän kyselyn mukaan suomalaiset ovat aiempaa riskitietoisempia auringon UV-säteilyn aiheuttamista terveyshaitoista. Tästä huolimatta lähes neljännes kyselyyn vastanneista kertoi polttavansa ihonsa auringossa vähintään kerran vuodessa.
Auringolta tulee suojautua myös tavallisissa arkipäivän puuhissa ja harrastuksissa, ei pelkästään uimarannalla. Useimmat suomalaiset altistuvat eniten auringolle viettäessään aikaa ulkona terasseilla ja puistoissa.
Iho tulee suojata ensisijaisesti vaatetuksella ja silmät UV-suojatuilla aurinkolaseilla. Paljaaksi jääville ihoalueille tulee levittää aurinkovoidetta, jonka suojakerroin on vähintään 30.
– UV-säteilyltä suojautumisessa on hyvä yhdistellä useita suojautumiskeinoja. Ulkoilun voi ajoittaa aamuun, myöhempään iltapäivään tai iltaan, jolloin UV-säteily on heikompaa. Keskipäivällä kannattaa vetäytyä suosiolla varjoon tai sisätilaan, suosittelee UV-säteilyn erityisasiantuntija Anne Höytö Säteilyturvakeskuksesta tiedotteessa.
Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyvän UV-indeksin hyödyntäminen on hyvä apukeino suojautumisen suunnittelussa. Vain 42 % suomalaisista tietää, mitä UV-indeksi tarkoittaa ja osaa hyödyntää sitä. Suomalaisista 37 % tuntee UV-indeksin, mutta ei hyödynnä sitä ja 21 % ei tunne UV-indeksiä ollenkaan.
Voimakkaimmillaan auringon UV-säteily on juhannusta edeltävällä ja muutamalla sen jälkeisellä viikolla. Tällöin UV-säteilyn voimakkuutta kuvaava UV-indeksi voi ylittää Suomen eteläosissa voimakkaan säteilyn rajan eli arvon 6.
Elinikäisestä aurinkoaltistuksesta merkittävä osa tulee lapsuudessa ja nuoruudessa. Suuret annokset UV-säteilyä ovat haitallisia, vaikka iho ei palaisi.
Syöpäjärjestöjen Taloustutkimuksella teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lapsia suojataan auringon UV-säteilyltä melko hyvin. Melkein 80 prosenttia vanhemmista kertoo suojaavansa lapsensa aina tai lähes aina. Mitä pienempi lapsi on, sitä paremmin suojaamisesta huolehditaan. Lasten tullessa kouluikään ote hieman herpaantuu.
Lähes kaikki kyselyyn vastanneet vanhemmat tiesivät, että ihon palaminen lapsena lisää riskiä saada ihosyöpä myöhemmin. Jotkut kuitenkin arvelivat, että jos lapsen iho ei pala, ihosyöpäriski ei lisäänny, vaikka auringossa oleskeltaisiin. Kyselyn mukaan yli 60 prosenttia lapsista ulkoili keväällä ja kesällä yli kaksi tuntia päivittäin tai lähes päivittäin.
Ihosyöpä eli melanooma lisääntyy Suomessa viiden prosentin vuosivauhtia. Syöpäjärjestöjen tilastojen mukaan vuonna 2021 melanoomaan sairastui 981 miestä ja 798 naista. Koronavuosi 2020 aiheutti vajetta diagnooseissa, eikä vajetta ole vieläkään kurottu kiinni. Melanooma on länsimaissa nopeimmin yleistyvä syöpä.
– Melanooma-diagnooseja tehtiin vuonna 2021 jo yhtä paljon kun ennen koronaa. Silti diagnooseja puuttuu, koska vuonna 2020 niitä tuli paljon normaalia vähemmän, muistuttaa Karri Seppä Syöpäjärjestöjen tutkimuslaitoksesta Suomen Syöpärekisteristä tiedotteessa.
Koska tiedetään, että sairastuneiden määrä ei ole yhtäkkiä voinut laskea, on ainoa vaihtoehto, että monen melanooman diagnoosi on viivästynyt. Tämä on Sepän mukaan huolestuttavaa, koska mitä myöhemmin melanooma löydetään, sitä pidemmälle tauti on ehtinyt edetä. Melanooma lähettää jo melko varhaisessa vaiheessa etäpesäkkeitä, ja etäpesäkkeitä lähettäneen taudin hoitaminen on huomattavasti hankalampaa.
Ilmaston lämmetessä tulevaisuuden kesinä suomalaiset voivat altistua auringon UV-säteilylle nykyistä enemmän.