Norppa

Turkulaistutkijat yllättyivät: Itämerennorppa synnytti kuutin keinopesään – katso ensikuvat poikasesta

SEPPO KERÄNEN
Saaristomerellä elää nykyisin vain noin 200-300 norppaa.
Saaristomerellä elää nykyisin vain noin 200-300 norppaa.

Saimaannorpan tavoin pesinnässään huonoista jäätalvista kärsivä itämerennorppa hyväksyi ensimmäistä kertaa keinopesän Saaristomerellä ja synnytti sinne kuutin kevättalvella. Havainto yllätti Turun ammattikorkeakoulun tutkijat, ja tuo toivoa eteläisten itämerennorppien pesintään tulevaisuudessa.

Normaalisti itämerennorppa kaivaa pesänsä merijäähän. Leutojen talvien myötä norppien olosuhteen Saaristomerellä ovat olleet käytönnössä jäättämiä jo pitkään.

Viime vuoden marras-joulukuussa Saaristomerelle asennettiin yhteensä 13 keinopesää. Huhtikuussa yhdestä pesistä löytyi runsaasti vaaleaa kuuttikarvaa, ja riistakamerat olivat kuvanneet pesästä ja sen edustalta vastasyntyneen kuutin ja sitä imettävän emon. Norppaemo poikasineen vietti keinopesällä yli kuukauden ajan. Ensimmäinen havainto emosta pesän edustalla tehtiin 18.2.2023 ja kuutti kuvattiin pesästä ensimmäisen kerran 20.2. Viimeisen kerran kuutti tallentui riistakameran kuviin 26.3.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Keinopesäkokeilun onnistuminen näin nopeasti oli todella positiivinen yllätys. Ennen tätä kevättä maalle syntyneistä kuuteista oli Saaristomereltä vain muutama havainto, joten meillä ei ollut käytännössä ollenkaan ennakkotietoa missä ja minkälaisiin ympäristöihin norpat synnyttävät jäättöminä talvina, Turun AMK:n asiantuntija Jussi Laaksonlaita toteaa tiedotteessa.

Saimaalla on kehitetty apukinosten lisäksi jo pitkään kelluvia keinopesämalleja turvaamaan saimaannorpan lisääntymistä mahdollisten tulevaisuuden jäättömien talvien varalle. Käynnissä olevassa Yhteinen saimaannorppamme LIFE -hankkeessa Saimaalla saavutettuja onnistumisia sovelletaan Saaristomeren olosuhteisiin.

Turun ammattikorkeakoulussa kehitettyjä keinopesäprototyyppejä on tällä hetkellä maastoon sijoitettuna kahta erilaista mallia: vaneri- ja puurakenteisia katoksia ja muovisia laatikkomaisia pesiä. Nyt varmistettu ensimmäinen pesintä tapahtui laatikkomaiseen pesään. Saaristomerellä sääolosuhteet ja vedenkorkeuden vaihtelu ovat Saimaata rajumpia, ja merellä pesät ovat sijoitettu maalle lähelle rantaviivaa.

– Nyt on todistettu, että myös itämerennorppa hyväksyy pesintäänsä keinotekoisen rakenteen. Seuraavaksi pesiä jatkokehitetään kerätyn kokemuksen perusteella muun muassa paremman suojan antamiseksi pedoilta. Poikimisaikaisia havaintoja norpista tehtiin tänä keväänä myös muiden keinopesäpaikkojen välittömästä läheisyydestä, ja olemme nähneet ja saaneet tietoomme muutamia maalle syntyneitä kuutteja. Keinopesätutkimuksen yhteydessä kertyy samalla arvokasta tietoa muun muassa poikimisen ajoittumisesta ja lajin lisääntymiselle tärkeistä alueista, Laaksonlaita kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Norpan suojelemiseksi keinopesien ja kuuttihavaintojen sijainteja ei kerrota julkisuuteen. Keinopesien pilotointi Saaristomerellä on osa EU:n rahoittamaa Yhteinen saimaannorppamme LIFE -hanketta. Viisivuotista hanketta koordinoi Metsähallitus, ja Saaristomerellä itämerennorppaan keskittyvän osan toteuttavat Turun ammattikorkeakoulu, WWF Suomi, Luonnonvarakeskus ja Ahvenanmaan maakuntahallitus.

Itämerennorpan karvanvaihtoaikaista elämää voi seurata maanantaina avatusta WWF:n Saaristomeren norppalivestä.