Bussit eivät pysyneet Liedossa Opintiellä – ylämäkeen hyytyneet linja-autot päätyivät ojaan ja tukkivat tietä
Poikkeukselliset keliolosuhteet hankaloittivat joukkoliikennettä Liedossa tiistai-iltapäivällä.
Taatilan yhtenäiskoulun lähellä sijaitsevassa Kärpijoen ja Opintien risteyksessä oli kello kolmen aikaan iltapäivällä oikea linja-autojen suma. Turun Sanomien paikalta saamien silminnäkijähavaintojen mukaan kaikkiaan kolme linja-autoa oli ojassa.
– Bussi oli hyytynyt liukkaaseen ylämäkeen ja liukunut siitä alaspäin poikittain tielle. Pelastustoimenpiteitä paikalle ei tarvittu, vaan meidän tehtäväksemme jäi paikalla liikenteen ohjaus, paloesimies Jussi Kaarlola Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta kertoo.
Puoli neljän aikaan iltapäivällä paikalle saapui raskaan kaluston hinausauto.
Liedossa Fölin L-koululaislinjoja liikennöivälle LS-Liikennelinjoille tapaus ei ollut tullut tietoon vielä ennen puolta neljää iltapäivällä.
– Nämä keliolosuhteet ovat nyt erittäin pahat, joten paljon riippuu teiden hyvästä kunnossapidosta. Toki kuljettajiltammekin vaaditaan nyt aivan erityistä varovaisuutta, LS-Liikennelinjojen toimitusjohtaja Jari Paasikivi summaa.