Kalastonhoitomaksua esitetään myös yli 65-vuotiaille – syynä maksajien joukon hupeneminen
Kalatalouden keskusliitto esittää vuosittaisen, tällä hetkellä 47 euron kalastonhoitomaksun laajentamista myös yli 65-vuotiaisiin. Syynä esitykseen on huoli hoitomaksukertymän hupenemisesta.
Liiton mukaan viimeisen 20 vuoden aikana hoitomaksujen maksajien määrä on tippunut 100 000 kalastajalla. Hupeneviin kalastonhoitomaksuvaroihin on siksi etsittävä ratkaisuja lähivuosina. Kalastajista neljäsosa on yli 65-vuotiaita. Väestön ikärakenteen vuoksi maksusta vapautuvien osuus on edelleen kasvussa.
Nykyinen kalastonhoitomaksun yläikäraja otettiin käyttöön vuonna 1997. Liiton mielestä silloin poliittisen vaikuttamisen myötä syntyneen päätöksen vaikutuksia ei arvioitu.
Liitto korostaa, että ikäperusteisen maksuvapautuksen poistaminen edellyttää selkeää poliittista päätöstä. Tukea esitykselle liitto kaipaa myös kalastajien joukosta, vaikka saavutetusta edusta luopuminen ei olisikaan helppoa.
– Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Kalastonhoitomaksujen jatkuva hinnannosto ikäryhmälle 18–64-vuotiaat ei pidemmän päälle ole kestävä, eikä oikeudenmukainen ratkaisu, liiton tiedotteessa sanotaan.
Sen sijaan alle 18-vuotiaiden kalastuksen liitto pitäisi edelleen maksuttomana.
Kalastonhoitomaksulla pyritään turvaamaan luontaiset kalakannat ja tarjoamaan kalastusmahdollisuuksia. Hoitomaksulla kerättyjä varoja myönnetään kalavesien hoidon suunnitteluun ja toteutukseen, neuvontapalveluihin, kalastuksenvalvontaan, kalatalousalueiden toimintaan sekä vesialueiden omistajille kalavesien käytöstä maksettaviin korvauksiin.