Karjalainen luopuu sunnuntain paperilehdestä
Joensuussa ilmestyvä Karjalainen luopuu sunnuntaijakelusta huhtikuun lopulla, sanomalehteä julkaiseva Puna Musta Media tiedottaa. Kustantaja perustelee päätöstä medialiiketoiminnan kilpailukyvyn parantamisella sekä painopaperin ja jakelun hintojen jatkuvalla nousulla.
Muutoksella ei ole vaikutusta henkilöstön määrään. Yhtiö laskee, että jakelu- ja painokustannusmuutokset tuottavat kuluvana vuonna noin puolen miljoonan euron kustannussäästöt.
Puna Musta Median mukaan Karjalainen säilyy muutoksesta huolimatta 7-päiväisenä, koska sunnuntain numero ilmestyy jatkossa näköislehtenä.
Oulussa ilmestyvä Kaleva ilmoitti viime viikolla muutosneuvottelujen päätteeksi luopuvansa niin ikään sunnuntain paperilehdestä kevään aikana.