Punkkirokotetta suositellaan nyt myös Uudessakaupungissa ja Lokalahdella
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL laajentaa puutiaisaivokuumerokotteen rokotussuosituksia kansallisen rokotusohjelman ulkopuolisille alueille Uuteenkaupunkiin ja Lokalahdelle.
Rokotetta suositellaan jatkossa Uudessakaupungissa kaikille luonnossa liikkuville asukkaille ja loma-asukkaille. Lokalahdellaa rokotetta suositellaan kaikille alueella pitkäaikaisesti oleskeleville. Suositus koskee kaikkia kolme vuotta täyttäneitä.
Varsinais-Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan puutiaisaivotulehdusta vastaan kuuluvat Parainen ja Kustavi. Näillä paikkakunnilla rokotuksen saavat maksutta kaikki alueen kolme vuotta täyttäneet vakituiset asukkaat ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Maksuttomat rokotteet annetaan kyseisillä paikkakunnilla.
Uudenkaupungin ja Lokalahden alueella rokote sen sijaan on omakustanteinen, koska kyseessä on suositus.
Rokotereseptin voi pyytää omalta terveysasemalta, neuvolasta tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Uudenkaupungin ja Lokalahden loma-asukkaiden tulee hoitaa rokotus omalla asuinpaikkakunnallaan. Puutiaisaivokuumerokotetta tarjoavat myös monet yksityiset palveluntuottajat.
Perusrokotussarjaan kuuluu kolme rokotusannosta. Toinen rokote annetaan 1–3 kuukautta ensimmäisestä ja kolmas 9–12 kuukauden kuluttua toisesta rokotteesta. Rokotussarja on hyvä aloittaa viimeistään kevään alussa, jotta ennen kesää ehditään antamaan kaksi rokoteannosta. Ensimmäinen tehosteannos suositellaan annettavaksi kolmen vuoden kuluttua perussarjasta.
TBE-rokote suojaa vain viruksen aiheuttamalta puutiaisaivotulehdukselta. Rokote ei suojaa muilta punkkien välittämiltä taudeilta, kuten borrelioosilta.
Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät laskivat hieman edellisvuodesta. Vuonna 2022 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 123 puutiaisaivotulehdustapausta, mikä on hieman vähemmän kuin huippuvuonna 2021, jolloin tapauksia oli 148. Aiempina vuosina tapauksia on ollut alle sata.
– Trendi raportoitujen TBE-tapausten määrässä on ollut nousujohteinen jo yli kymmenen vuotta. Tätä selittää useampikin seikka. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja ihmisten tietoisuus puutiaisvälitteisistä taudeista voivat osaltaan selittää tapausmäärien kasvua”, sanoo THL:n tutkija Henna Mäkelä tiedotteessa.
Vuosien 2018–2022 seurantatietojen perusteella puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on ollut korkein rannikkoseutujen kunnissa Paraisilla (46 tapausta 100 000:ta asukasta kohden), Kustavissa (41/100 000), Ahvenanmaan maakunnassa (38/100 000), sekä Lohjalla (16/100 000). Lähes kaikki tartunnat on todettu henkilöillä, joilla ei ollut rokotussuojaa.