Satamaoperaattorit ry pitää AKT:n lakkoa vastuuttomana – vahingoittaa välittömästi ulkomaankauppaa ja johtaa pahimmillaan vientiteollisuuden tehtaiden alasajoon
Lakkovahingot nousevat mittaviksi, sillä satamien toiminnan pysähtyminen vaikuttaa koko kansantalouteen, kertoo tiedotteessa Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru. Vain 1 800 ahtaajan lakko hiljentää toiminnan kaikissa Suomen satamissa, joiden kautta kulkee 90 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta eli 280 miljoonaa euroa vuorokaudessa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijöiden liitto AKT ry on hylännyt sovittelijan sovintoehdotuksen, koska yleiseksi linjaksi muodostunut palkankorotustaso ei riittänyt AKT:lle.
Satamaoperointiyritykset ovat finanssikriisin vuosista kamppailleet kannattavuusongelmien sekä kansainvälisten logististen häiriöiden kanssa. Palkkojen osuus satamaoperointiyritysten liikevaihdosta on noin puolet. Viime aikoina polttoaine- ja energiakustannusten nousu on entisestään lisännyt satamaoperointiyritysten kannattavuushaasteita.
– Lakko pienentää entisestään palkankorotusvaraa, sillä se katkaisee yritysten toiminnan ja sekoittaa logistisen ketjun, jonka palauttaminen käy todella kalliiksi, Mutru kertoo.
Mutru korostaa, että ahtaajien palkat ylittävät jo nyt teollisuustyöntekijöiden palkat keskimäärin 28 prosentilla. Säännölliseltä työajaltaan ahtaajat saavat keskimäärin 4 000 euroa kuussa. Ylityö- ja sunnuntaikorotuksineen palkka on jo yli 4 400 euroa kuussa.
Satamaoperaattorit ry:n mukaan vientiteollisuuden merkitys kansantalouden tasolla on mittava, sillä yhteensä metsä-, teknologia- ja kemianteollisuus tuottaa lähes puolet Suomen koko arvonlisäyksestä. Tehdasteollisuutta voi haitata myös tuonnin pysähtyminen, koska raaka-aineista ja komponenteista syntyy pulaa, Mutru toteaa.