Käytti tililleen putkahtaneet rahat – tuomio törkeästä kavalluksesta
Espoolaisen miehen pankkitilille putkahti kuin tyhjästä tuhansia euroja rahaa. Vajaan viikon sisällä siirtoja tapahtui neljä ja tili karttui yhteensä 12 600 eurolla.
Mies ei tiennyt, mistä siirrot tulivat. Hän nosti varat perheensä käyttöön arvellen, että Jumalalla saattoi olla näppinsä pelissä. Tämän suuntaisesti hän perusteli tekoaan myöhemmin oikeudelle.
Samaan aikaan eräs salolainen mies tajusi joutuneensa rikoksen uhriksi. Salolaisen tililtä oli kadonnut rahaa ja hänen nimissään oli otettu pikavippejä – yhteensä 12 600 euroa.
Omituista oli, että salolaisella ja espoolaisella ei ollut minkäänlaisia kytköksiä toisiinsa.
Oikeudessa salolainen kertoi, että hänen asunnollaan vieraili romaniporukka. Seurueen mukana oli eräs Sirpa-nimellä esittäytynyt nainen. Nainen oli jäänyt hetkeksi yksin asuntoon, kun salolainen käväisi ulkona muun porukan kanssa.
Vierailun aikana salolainen huomasi ajokorttinsa katoavan hetkeksi. Myöhemmin mies tajusi, että hänen pankkikorttinsa oli hävinnyt. Sitten miehen tililtä alkoi kadota rahaa ja pian posti toi laskuja pikavippifirmoilta.
Espoolaismies kertoi ällistyneensä, kun hänen tililleen ilmestyi ylimääräistä rahaa. Epäröintiä näkyi vain ensimmäisen summan kohdalla, kun mies palautti nostamansa rahat kertaalleen tililleen ennen kuin päätti sittenkin nostaa ne itselleen.
Tämän jälkeen espoolainen ryhtyi vahtimaan tiliään, josko onni potkaisisi uudelleen. Kun näin tapahtui, mies nosti rahat välittömästi ulos, etteivät ne ehtisi kadota.
Espoolainen ei pitänyt toimintaansa vääränä, hänen mielestään olisi ollut Jumalan pilkkaa olla hyödyntämättä tarpeeseen tullutta rahaa. Mies kertoi saaneensa kuulla vasta poliisilta, että rahat olivat rikollista alkuperää.
Omituisessa jutussa moni seikka jäi auki. Poliisi ei onnistunut selvittämään ”Sirpan” henkilöllisyyttä tai sitä, kuka varasti pankkikortin, teki rahasiirrot tai otti pikavipit.
Arvoitukseksi jäi myös se, oliko espoolainen itse sekaantunut rahojen siirtoon vai saiko hän ne haltuunsa jonkinlaisen rosvomaailman työtapaturman takia.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi 26-vuotiaan espoolaismiehen syylliseksi törkeään kavallukseen. Lain mukaan varastamisen on rikos myös silloin, kun anastuksen kohteena on löytötavara tai erehdyksen kautta haltuun saatu omaisuus.
Tuomioistuin määräsi miehelle rangaistukseksi 7 kuukautta ehdollista vankeutta ja 70 päiväsakkoa. Lisäksi mies määrättiin maksamaan takaisin kaikki kavaltamansa rahat.
TS-REBEKKA HÄRKÖNEN