Mies ajelehti Tyynellämerellä yli vuoden, selvisi hengissä
Vajaat puolitoista vuotta Tyynellämerellä pienessä veneessä ajelehtinut mies on selvinnyt hengissä, kertoi norjalaistutkija perjantaina.
Marshallsaarilla tutkimusta tekevän Ola Fjeldstadin mukaan Ebonin atollin koralliriutalle ajautui torstaina lasikuituveneessä pitkäpartainen mies, jolla oli päällään pelkät risaiset alushousut. Mies väitti lähteneensä Meksikosta kohti Salvadoria syyskuussa 2012 yhdessä toverinsa kanssa, joka kuoli myöhemmin merellä.
Jose Ivaniksi esittäytynyt mies sanoi selvinneensä syömällä kilpikonnia, lintuja ja kaloja. Kun sadevettä ei ollut saatavilla, mies joi kilpikonnien verta. Veneestä ei löytynyt kalastusvälineitä, mutta mies sanoi pyydystäneensä kilpikonnia paljain käsin.
Vuona 2006 kolme meksikolaismiestä ajelehti Tyynellämerellä yhdeksän kuukautta ennen kuin heidät pelastettiin.