Levottomuudet nujertavat Thaimaan taloutta
Thaimaan turismista ja talouskasvusta vastaavat viranomaiset alkavat olla itsekin valmiita barrikadeille.
– Olemme kärsineet ja kärsineet. Joudumme rakentamaan aina imagomme uudelleen tuhkasta, mutta se on ajanhukkaa, tuskailee matkailusta vastaavan elimen TCT:n johtaja Piyaman Tejapaibul.
Thaimaa on toistuvasti onnistunut toipumaan luonnonkatastrofeista ja liki kahdeksan vuotta kestäneestä poliittisesta myllerryksestä. Nyt sijoittajien slangissa Teflon-Thaimaana tunnetun selviytyjänkin säkissä alkaa paistaa pohja.
Keskuskauppakamarin mukaan maa menettää joka päivä 200–500 miljoonaa bahtia (noin 4,5 – 11 miljoonaa euroa) hukattuina investointeina, kauppana ja matkailutuloina.
– Uudet investoinnit voi unohtaa kokonaan siihen saakka, kun maassa on uusi hallitus, sanoo keskuskauppakamarin varapuheenjohtaja Pornsil Patchrintanakul.
Harva uskoo ensi viikonlopun vaalien muuttavan yhtään mitään jyrkässä vastakkainasettelussa. Entisen pääministerin Thaksin Shinawatran vahva kannatus vienee nykyisen hallinnon voittoon vaaleissa kuin vaaleissa, mitä taas oppositio ei voi sulattaa. Se syyttää hallitusta korruptiosta.
– Jos pysyvän vakauden takaavaa ratkaisua ei löydy, Thaimaa säilyy syvästi jakautuneena. Poliittinen kuohunta jatkuu, mikä leikkaa mahdollisuuksia kasvuun, sanotaan Capital Economics -tutkimuslaitoksen analyysissä.
Tärkeimpiin investoijiin kuuluvat japanilaiset autonvalmistajat ovat kiskaisseet käsijarrusta.
– Jos levottomuudet jatkuvat, kansainväliset sijoittajat voivat siirtyä Thaimaasta Indonesiaan, Vietnamiin tai Burmaan, sanoo Toyotan Thaimaan-yksikön johtaja Kyoichi Tanada.
Tanadan ja hänen kollegoidensa puheilla on painoarvoa, sillä liki puolet Thaimaan ulkomaisista investoinneista tulee juuri Japanista.
TS–STT