Sähkökatkot

Turku Energia Sähköverkoilla ennätyksellisen vähän sähkökatkoja viime vuonna

RIITTA SALMI

Turku Energia Sähköverkoilla keskimääräinen sähkönjakelun keskeytysaika käyttöpaikkaa kohti laski viime vuonna ennätyksellisen alas 7,4 minuuttiin. Edellisin ennätys on vuodelta 2017, jolloin päästiin 8,9 minuuttiin. Yli kolmea neljäsosaa sähköverkkojen käyttöpaikoista eivät sähkökatkot viime vuonna koskeneet. 22 849 käyttöpaikkaa koki yhden tai useamman keskeytyksen ja noin 78 000 käyttöpaikassa ei ollut vuoden aikana lainkaan katkoja.

28 prosenttia katkoista aiheutui luonnonolosuhteista eli tuulista ja myrskyistä. 24 prosenttia katkoista johtui rakennevioista, joihin lasketaan esimerkiksi häiriöt sähköasemilla tai kaapeliviat. Sähköverkkojen huolto- ja kunnossapitotyöt selittivät 17 prosenttia katkoista. Niihin kuuluvat ennalta suunnitellut ja asiakkaille viestityt katkot, jotka ovat tarpeellisia erilaisten huolto- ja verkonrakennustöiden vuoksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turku Energia Sähköverkkojen käyttöpäällikkö Juho Uurasjärvi kertoo, että automaation avulla sähköverkon vikaa voidaan rajata ja takaisinkytkentöjä tehdä etänä, jolla edesautetaan sähköjen nopeampaa palautusta asiakkaalle.

– Olemme vuosien ajan investoineet sähkölinjojen maakaapelointiin, ja tämä työ näkyy selkeästi sähkökatkojen vähentymisenä ja lyhentymisenä. Lisäksi teemme paljon muita toimenpiteitä, kuten hoidamme sähkölinjojen vierimetsää niin, ettei puita pääse kaatumaan linjoille. Ilmajohtoverkon ympäristöä on karsittu helikopterioksinnalla. Meillä on myös sitoutuneet sähköasentajat, jotka pääsevät nopeasti paikalle rajaamaan vikaa ja palauttamaan sähköjä, Uurasjärvi kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Lotina
Juu
Ei niin isoilla hinnoilla mitä Turku energia repii kannata pitää taukoja toimituksessa, jää isot rahat saamatta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.