Journalistiliitto sopi häirintäasian siitä kannelleiden kanssa
Journalistiliitto pääsi tiistaina sopimukseen kahden työntekijänsä kanssa työsuhteen päättämisestä ns.häirintäjutussa. Kolmas Journalisti-lehdestä kannellut oli lähtenyt aiemmin.
Liiton ammattilehden kolme työntekijää olivat ilmoittaneet aluehallintovirastoon työpaikkahäirinnästä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedotti marraskuussa, että sen mielestä Journalistiliitto oli käsitellyt tapauksia riittävästi ja puuttunut epäkohtiin.
Työsuhteen päättymisestä Facebookissa kertonut toimittaja Meri Valkama oli huojentunut.
- Sopimus syntyi yhteistyössä liiton kanssa. Helpotus on valtava, Valkama sanoi STT:lle.
Journalistiliitosta ei kommentoitu sopimusta virallisesti.
- Nämä ovat hankalia asioita. Näissä ei irtopisteitä kerätä, liiton puheenjohtaja Arto Nieminen arvioi.