Haavisto: Etiopialaislapsille parempaa opetusta Suomen tuella
Yli 21 miljoonaa etiopialaislasta saa jatkossa parempaa opetusta Suomen tukeman ohjelman ansiosta, kertoo ulkoministeriö. Etiopian yleisopetuksen laadun kehittämisohjelma julkistettiin tiistaina Addis Abebassa, kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr) vierailun yhteydessä.
– Tavoitteena on varmistaa, että jokaisella oppilaalla on oma oppikirja käytössä ja pätevä opettaja opettamassa, Addis Abebassa puhunut ministeri Haavisto totesi.
Ulkoministeriön mukaan ohjelma vahvistaa myös kouluhallintoa. Kouluille myönnetään koulukohtaista rahoitusta, mutta samalla koulut sitoutetaan koulukohtaisten kehittämissuunnitelmien tekemiseen. Rahoitus on suunnattava toimiin, jotka parantavat opetuksen laatua.
Tuki on UM:n mukaan tarpeen, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana Etiopian koulujen oppilasmäärä on kaksinkertaistunut ja opettajien sekä koulujen lukumäärä kolminkertaistunut.
– Yli 95 prosenttia etiopialaislapsista aloittaa nyt ensimmäisen luokan 7-vuotiaana. Huikea oppilasmäärän kasvu on venyttänyt koulujen jo ennestään niukat resurssit äärimmäisen tiukoille ja heikentänyt opetuksen laatua, Haavisto sanoo.
Nyt alkava ohjelma on jatkoa Etiopian opetussektorin kehittämisohjelmalle, jota Suomi on tukenut vuosina 2009–2013. Ohjelman ensimmäisessä vaiheessa saatiin ulkoministeriön mukaan aikaan uusi opetussuunnitelma, koulujen käyttöön yli 70 miljoonaa uutta oppikirjaa, lähes 60 000 opettajaa on pätevöitynyt uusien vaatimusten mukaisesti ja yli 31 000 koulua on hyötynyt koulukohtaisesta rahoituksesta. Peruskoulun päättävien oppilaiden ja varsinkin tyttöjen osuus peruskoulun päättävistä oppilaista on sen mukaan kasvanut merkittävästi ohjelman aikana.
Yhteisrahoitteisessa ohjelmassa ovat rahoittajina Suomen lisäksi Maailmanpankki, Global Partnership for Education -rahasto, DFID, USAID ja Italia. Suomi tukee ohjelmaa seuraavan neljän vuoden aikana yhteensä 19,8 miljoonalla eurolla.
TS