Joensuu ei yhdisty neljän kehyskuntansa kanssa
Joensuu ei yhdisty neljän kehyskuntansa kanssa. Kuntaliitos olisi edellyttänyt hyväksymistä maanantaina kaikkien viiden kunnan valtuustoissa.
Kontiolahti hylkäsi liitosehdotuksen äänin 31–4, Polvijärvi äänin 24–3 ja Liperi 25–10.
Myös Outokummun kaupunginvaltuusto hylkäsi liitosehdotuksen. Se kuitenkin päätti äänin 14–13, että neuvotteluja kuntarakenteesta ja -yhteistyöstä voidaan jatkaa.
Kuntaviisikosta Joensuu olisi ainoana hyväksynyt yhdistymisen. Valtuusto puolsi liitosta äänin 40–19.
Nyt hylätyn esityksen mukaan Joensuun ja sen neljän kehyskunnan oli määrä yhdistyä vuonna 2017. Kunnassa olisi ollut 113 000 asukasta, mikä olisi nostanut sen Suomen kahdeksanneksi suurimmaksi kaupungiksi.
Joensuun seutu otti Suomessa ensimmäisenä kantaa kuntajakoselvittäjän ehdotukseen keskuskaupungin ja kehyskuntien liitoksesta.
TS–STT