Snowden televisiohaastattelussa: "Henkeäni on uhattu"
Tietovuotaja Edward Snowden sanoo Yhdysvaltain viranomaisten uhanneen hänen henkeään. Snowden kertoi uhkauksista saksalaisen televisiokanavan haastattelussa.
Snowden sanoi ARD-kanavalle Moskovassa kuvatussa haastattelussa, että Yhdysvaltain valtion viranomaisiin kuuluvat henkilöt ovat esittäneet häneen kohdistuvia uhkauksia amerikkalaisella nettisivustolla.
BuzzFeed-nettisivustolla julkaistussa artikkelissa puolustusministeriössä työskentelevän henkilön kerrottiin sanoneen haluavansa ampua Snowdenin.
- Nämä ihmiset, jotka työskentelevät hallitukselle, ovat sanoneet, että tahtoisivat ampua minua päähän tai myrkyttää minut, kun tulen supermarketista ja sitten katsoa, kuinka kuolen suihkuun, Snowden sanoi.
Hän kertoi haastattelussa, että kokee silti tehneensä oikein paljastaessaan tietoja Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA:n tiedonkeruusta.
- Nämä ovat vakavia uhkauksia, mutta en ole menettänyt yöuniani.