Turun Sanomat

Kesäksi Turkuun! Turun Sanomat etsii osaavia kesätoimittajia lehden eri osastoille, haku käynnissä nyt

JORI LIIMATAINEN
Emma Sarsila aloitti kesätoimittajana Turun Sanomien uutistoimituksessa viime vuonna.
Emma Sarsila aloitti kesätoimittajana Turun Sanomien uutistoimituksessa viime vuonna.

Turun Sanomat etsii monipuolisia osaajia toimitukseen kesäksi 2023. Kesätoimittajien lisäksi Turun Sanomien toimitukseen palkataan kesäkuvaajia ja -graafikoita, taittavia toimittajia sekä kesätyöntekijöitä tietopalveluun.

Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Jussi Orell sanoo, että TS arvostaa vahvaa digiosaamista, sujuvaa sanankäyttöä ja aiempaa kokemusta alalta.

Orellin mukaan kesätoimittajalta toivotaan myös idearikkautta, aloitteellisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.

Turun Sanomien levikkialue on koko Varsinais-Suomi. Levikkialueen tunteminen entuudestaan on hyväksi, mutta ei välttämätöntä.

Kesätoimittajien rekrytoinnista Turun Sanomissa vastaa toimituspäällikkö Kirsi Turkki.

Palkkaamme kesäksi yli 20 henkilöä TS:n eri osastoille. Työtehtävät ovat monipuolisia ja omat kykynsä journalistina pääsee näyttämään. Kaiken lisäksi Turku on hieno kesäkaupunki.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Turun Sanomien toimitus on erinomainen paikka päästä eteenpäin journalistisella uralla. Toimitus on äskettäin palkittu vuoden urheilujutusta. Myös vuoden journalistinen pomo löytyi Turun Sanomista.

Turkki kertoo, että haku toimitukseen kesäksi 2023 avautuu perjantaina 6. tammikuuta ja on avoinna kymmenen päivää eli 16. tammikuuta asti.

Olisitko sinä ensi kesän turkkarilainen?

Hae nyt!

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelosi sähköpostilla osoitteeseen kesatoimittaja@ts.fi viimeistään 16. tammikuuta.

Älä lähetä vielä juttu- tai kuvanäytteitä. Ne pyydetään erikseen.

Lisätietoja tehtävästä antaa 9.–13. tammikuuta toimituspäällikkö Kirsi Turkki numerossa 050 3666 745.

Näytä lisää

Lue myös: Millaisia sattumuksia Turun Sanomien kesätoimittajien kesään kuului? Mihin Turussa kannattaa suunnata? Neljä viime kesän tekijää paljastaa huippuhetkensä ja parhaat Turku-vinkkinsä

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​