Tieliikenne

Liikenteessä sattunut muutamia onnettomuuksia Varsinais-Suomessa – lumipyry ei kuitenkaan ole liiemmin yllättänyt autoilijoita

MARTTIINA SAIRANEN
Ilmatieteen laitoksen varoitus huonosta liikennesäästä on voimassa Varsinais-Suomessa vuorokauden vaihtumiseen asti.
Ilmatieteen laitoksen varoitus huonosta liikennesäästä on voimassa Varsinais-Suomessa vuorokauden vaihtumiseen asti.

Varsinais-Suomessa on torstaina voimassa varoitus huonontuneesta liikennesäästä. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on huono lumisateen ja lumisten teiden vuoksi.

Myös Varsinais-Suomen pelastuslaitos varoitteli aamulla Twitterissä ajokelistä sekä toivoi malttia liikenteeseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lumisateesta ja liukkaista teistä huolimatta liikenne on sujunut torstaina pääosin rauhallisesti, kertoo vuoroesimies Jussi Kaarlola Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

Kaarlolan mukaan aamuyhdeksän jälkeen maakunnassa on sattunut pieniä liikenneonnettomuuksia viitisen kappaletta. Vakavia onnettomuuksia ei ole sattunut. Kaarlola toteaa, ettei tilanne poikkea juuri tavanomaisesta.

Onnettomuuksia on tapahtunut ainakin Turussa, Salossa ja Mynämäessä.

Pelti rytisi ensimmäisen kerran aamuyöllä, kun Turussa tapahtui pieni liikenneonnettomuus kello 2.11. Turun liikenteessä sattui lisäksi kaksi onnettomuutta puoli yhdeksän jälkeen aamulla, ja jälleen puolen päivän jälkeen kello 12.24.

Mynämäessä kasitiellä tapahtui kaksi pientä liikenneonnettomuutta, ensimmäinen noin kello 5.30 ja toinen aamuseitsemän aikoihin. Salon liikenteessä puolestaan sattui kello 11.08.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Koo_Mikko
Rajoitukset
Pitäisikö näitä vaarallisia ajoneuvoja jotenkin rajoittaa ajamasta lujaa, vähän niinkuin rajoitetaan muidenkin kulkuneuvojen nopeuksia? Esimerkiksi sähköpotkulautojen ja sähköavusteisten polkupyörien nopeutta on rajoitettu miksi ei vaarallisempien ajoneuvojen eli autojen nopeutta voisi rajoittaa taajamissa esimerkiksi 30km/h ja taajamien ulkopuolelle 60km/h. Turvallisuus lisääntyisi todella paljon. Lisäksi autoilijoille olisi hyvä säätää lakisääteinen kypäräpakko!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
måukka
Vast: Rajoitukset
Onhan noita rajoituksia olemassa, sellaisia pyöreitä kylttejä missä numeroita. Autoilijalle kypäräpakko kuulostaa oudolta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.