Joulun ajan tapahtumia

Avoimet joulukylät kokoaa kylien joulutapahtumia kartalle – Varsinais-Suomesta mukana muun muassa myyjäisiä, kalenterikierroksia ja tonttuparaati

RIITTA SALMI
Joulumyyjäisissä myydään perinteisesti jouluisia käsitöitä, koristeita ja herkkuja.
Joulumyyjäisissä myydään perinteisesti jouluisia käsitöitä, koristeita ja herkkuja.

Kyläyhdistysten joulutapahtumia on ensi kertaa koottu yhteiselle tapahtumakartalle. Suomen Kylät ry:n ja maakunnallisten kyläyhdistysten yhteisen Avoimet Joulukylät-konseptin ideana on koota joulukuussa kylillä järjestettäviä myyjäisiä ja muita joulutapahtumia yhteen ja samalle alustalle, josta vierailijat voivat helposti etsiä lähellä olevat tapahtumat, toteaa Suomen Kylien viestintäpäällikkö Anssi Ketonen.

Samalla kylät saavat itselleen ja tapahtumille valtakunnallistakin näkyvyyttä.

Suomen Kylät ry:n verkkosivuilta löytyvällä kartalla on noin kolmesataa ilmoitettua tapahtumaa.

Varsinais-Suomesta tapahtumia on mukana kymmenkunta, joukossa esimerkiksi Röölän joulutori, Lemun Kemppien joulupuoti, Paimion joulukuja ja Muurlan tonttuparaati.

Konsepti ottaa mallia valtakunnallisesta Avoimet Kylät -päivästä, tosin aikaväli on laveampi eli 1.–24.joulukuuta. Ketosen mukaan tapahtumia ilmoitettiin mukaan kaikista Suomen maakunnista. Päivittäin julkaistaan myös jouluinen tervehdys joltain tapahtumassa mukana olevalta kylältä.

Kaikki ilmoitetut tapahtumat löytyvät täältä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.