Liikenneonnettomuudet

Poliisi kertoo, miten Loimaan ulosajo eteni – onnettomuudessa menehtyneet olivat paikallinen pariskunta

RIITTA ALAKOSKI
Onnettomuuspaikalle tuotiin sunnuntaina kynttilöitä.

Loimaalla lauantaina tapahtuneessa ulosajossa kuoli paikkakuntalainen pariskunta, kertoo Lounais-Suomen poliisi. Molemmat olivat syntyneet vuonna 1999.

Ulosajo tapahtui Hannunkadulla hieman ennen kello yhtätoista illalla. Tutkinnassa on selvinnyt, että vanhemmalla BMW-merkkisellä autolla ajettiin suurella nopeudella Oppipojankadun suunnasta. Suoralla katuosuudella kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan, jolloin auto törmäsi heittelehtien teollisuuskiinteistön seinään.

Auto syttyi palamaan välittömästi törmäyksen jälkeen. Paikalle tullut sivullinen yritti sammuttaa paloa ja auttaa uhreja. Poliisin mukaan palo oli kuitenkin niin voimakas ja auton kolarissa saamat vauriot niin suuria, että vasta pelastuslaitos sai paikalle saapuessaan tilanteen hallintaan ja palon sammutettua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uhrien auttamiseksi ei kuitenkaan ollut tuolloin enää mitään tehtävissä.

Tapahtumapaikalla nopeusrajoitus on 40 kilometriä tunnissa, mutta autoa kuljettaneen miehen epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta. Kapeahko ajorata oli luminen ja liukas. Poliisin mukaan sääolosuhteet eivät kuitenkaan olleet vuodenaikaan nähden poikkeukselliset.

Poliisi kertoo puhuttaneensa ja kuulustelleensa useita henkilöitä todistajina. Tutkinta jatkuu valvontakameroiden sekä muun materiaalin kartoittamisella ja hankkimisella sekä muulla tutkinnalla.

– Tutkinnassa selvinneiden seikkojen perusteella tapahtuma näyttäytyy vaarallisena ja riskialttiina kaahailuna talvisessa illassa. Tässä tapauksessa riskit toteutuivat peruuttamattomalla tavalla, kirjoittaa tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi.

Poliisi tutkii tapahtumia törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyn selvittämisenä. Tutkinnassa ei ole saatu viitteitä siitä, että päihteet liittyisivät tapahtumiin.

Vaihdettu virheellinen kartta oikeaan kello 15.46.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Koo_Mikko
Vauhtia
Pitäisikö jo vihdoin herätä ja asentaa autoihin nopeusrajoittimet? Maantiellä riittää vallan hyvin 80km/h ja taajamissa 30km/h. Kuinka monta ihmistä vielä pitää kuolla ennenkuin aletaan kitkemään näiden tuhoisten laitteiden nopeuksia. Alkolukko myös joka autoon pakolliseksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.