Ulkoilu

Turun Piispankadulle rakennetaan ulkoiluun kannustava talviaukio

ARI-MATTI RUUSKA

Turun Piispankadun katuosuus Svante Dahlströmin puistikon vieressä muunnetaan ulkoiluun kannustavaksi talviaukioksi. Aukio avautuu ensi maanantaina 28. marraskuuta ja on avoinna 28. helmikuuta asti.

Talviaukiolle tuodaan ruukkuja ja Kristiinankadun kesäkadultakin tuttuja kalusteita. Ruukkuihin istutetaan talvisäätä kestäviä kasveja, kuten kanervia ja havupuita.

– Jo muutaman talvikauden ajan kaupunkilaisia ovat ilahduttaneet Svante Dahlströmin puistikon puihin ripustetut punaiset pallot. Nyt kun Piispankatu puistikon toiselta laidalta suljetaan autoliikenteeltä talviaukiokokeilun ajaksi, punaisten pallojen alle on helppo ja turvallista pysähtyä nauttimaan tunnelmasta, projektikoordinaattori Katariina Salokannel kertoo tiedotteessa.

Aukiota on myös tarkoitus hyödyntää pienimuotoisessa, alueen luonteeseen sopivassa toiminnassa ja tapahtumissa siten, että niistä ei aiheudu häiriötä alueen asukkaille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Toivomme alueen asukkailta toiveita ja ideoita järjestettävistä tapahtumista. Ja he voivat tietysti myös itse järjestää haluamaansa toimintaa aukiolla, hankepäällikkö Tuija Alihaanperä sanoo.

Kaupunki vinkkaa, että talviaukiolla piipahtamisen voi yhdistää vierailuun Vanhankaupungin muussa tapahtumatarjonnassa, joita ovat muun muassa Turun tuomiokirkon joululaulutilaisuudet, Sibelius-museon konsertit sekä alueen gallerioiden näyttelyt. Unohtamatta tietenkään Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoita.

Talviaukiokokeilun toteutusta ja vaikutuksia arvioidaan kokeilun päätyttyä. Kokeilun aikana kaupunkilaiset voivat kertoa näkemyksistään talviaukiosta Kerro kantasi -palvelussa. Kysely avataan 29. marraskuuta. Lisäksi alueen asukkaille lähetetään erillinen kysely kokeilun päätyttyä.

Talviaukio toteutetaan Scale-up-hankkeen ja Keskustan kehittämisen kärkihankkeen yhteistyönä. Turun kaupunki osallistuu vuosina 2021–2025 kansainväliseen Scale-up-hankkeeseen, joka toteutetaan yhdessä Madridin ja Antwerpenin kaupunkialueiden kanssa. Hanke tukee käyttäjäkeskeisten liikkumisratkaisujen kehittämistä. Turun kaupunki toteuttaa hankkeessa kymmenen kestävään liikkumiseen liittyvää toimenpidettä, joista yksi on talvi liikkumisvuodenaikana.

Keskustan kärkihankkeessa Vanhankaupungin kehittämisen yhtenä tavoitteena on lisätä alueen viihtyisyyttä ja kehittää sen julkisia kaupunkitiloja entistä avoimemmaksi ja toimeliaammaksi. Yhdeksi edistettäväksi toimenpiteeksi on puolestaan nimetty selvitystyön käynnistäminen Piispankadun muuttamiseksi piha- tai pyöräilykaduksi. Talviaukiokokeilu tukee tämän selvitystyön tekemistä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Timo Viljanen
Hölmöläläistä touhua
Toimivuudesta kokemus eiliseltä. Turistibussi tuli keskustan suunnasta vasenta kaistaa vastaan kiilaten minut fillarilla liikkuvana aivan jalkakäytävän reunaan, kun otti "ennakkoa" kääntyäkseen oikealle Tehtaankadulle. Nyt risteys on kääntyvälle raskaalle liikenteelle liian ahdas.

En myöskään mitenkään ymmärrä, mitä viihtyisyyttä saadaan yhtään kenellekään talvisella tyhjällä kadunpätkällä. Lapsillekin alue on leikkeihin liian pieni ja isoja puistoja ja luonnontilaista sekametsää löytyy lähistöltä pariltakin suunnalta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa_Pasa
Vast: Hölmöläläistä touhua
No eipä siellä raskasta liikennettä taida olla, bussikin varmaan eksynyt. Ja autoliikennettä ylipäätään sangen vähän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.