Ilmastokokous

Egyptin ilmastokokouksen tulokset olivat pettymys, arvioivat Ohisalo ja kolme muuta asiantuntijaa

JUKKA VASO
Maria Ohisalo
Maria Ohisalo

Egyptissä päättyneen YK:n ilmastokokouksen tulokset olivat selvä pettymys, arvioivat ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr) ja kolme muuta suomalaista asiantuntijaa sunnuntaina.

– Pidimme erityisen tärkeänä, että täällä olisi päästy eteenpäin (lämpenemisen) 1,5 asteen rajan pitämisessä saavutettavissa ja päästöjen vähentämiseen liittyvissä asioissa. Niiden osalta keskustelu polki aika paikallaan, sanoi Suomen ilmastoasioiden pääneuvottelija Marjo Nummelin ollessaan lähdössä Egyptistä kotimaahan.

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Ollikainen luonnehti YK-kokouksen tuloskokonaisuutta huonoksi kompromissiksi.

– Tämän kokouksen tulosten ehdoton heikkous on se, että siellä nimellisesti näkyy 1,5 astetta tavoitteena, mutta siihen pääsemiseksi ei ole kovinkaan paljon tukitoimia. Uusia lupauksia päästövähennyksistä ei juurikaan tullut.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EU oli ainoa, joka ilmoitti, että sen päästöt vähenevät 57 prosenttia aiemmin sovitun 55 prosentin sijaan.

Ollikainen myös sanoi, että Egyptin kokouksen tulos merkitsee sitä, että osa kehitysmaiden G77-ryhmän maista ei ymmärrä omaa etuaan.

– Jos ajatellaan niitä maita, jotka kärsivät eniten ilmastoon liittyvistä vahingoista, niin vahingot kasvavat suuresti, mikäli ilmastonmuutoksen hillintä ei onnistu.

Rikkaimpien maiden G20-ryhmä on Ollikaisen mukaan silti ratkaisevassa asemassa ilmastotoimien vauhdittamisessa.

– Näistä maista tulee nykyisin 77 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. EU:n pitää olla hyvin aktiivinen G20-ryhmässä.

Vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta Sitrasta sanoi, että edistystä tuli Egyptissä niin sanottujen vahinkojen ja menetysten korvaamiseen perustettavan rahaston kautta. Sen on määrä auttaa heikoimmassa asemassa olevia valtioita.

Lisäksi nyt alkavat keskustelut siitä, että kaikkia maailman rahavirtoja yritetään hilata ilmastotavoitteiden suuntaan.

– Melkein kaikilla muilla ilmastopolitiikan osa-alueilla edistys oli Egyptissä erittäin vaatimatonta tai olematonta. Kun ilmastokriisin ratkaisemisella on niin kiire kuin sillä on, meillä ei ole varaa yhteenkään välikokoukseen, yhteenkään hutiin. Jokaisesta YK:n vuotuisesta ilmastokokouksesta pitäisi onnistua tiristämään merkittäviä askeleita eteenpäin, Tynkkynen painotti.

Päästöjen vähentämisen osalta Egyptin kokouksen tulos on Nummelinin mukaan "todella pettymys".

– Paljon vahvempaa tekstiä olisi tarvittu.

Suomen pääneuvottelija lisäksi totesi, että Egyptin laiha tulos asettaa isoja paineita YK:n ensi vuoden ilmastokokoukselle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Toki on niin, että nämä YK-kokoukset ovat vain tarkastelupisteitä, varsinaisia päästövähennystoimia ja -tavoitteita ei niissä aseteta. Siinä mielessä paine jatkuu koko ajan.

EU:n omana tavoitteena on tähän saakka ollut vähentää päästöjään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

– EU jatkaa joka tapauksessa työtä sen eteen, että unioni tulee pääsemään vielä tuota isompaan päästövähennykseen 2030 mennessä. EU haluaa näyttää tässä esimerkkiä.



Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ari Hyvönen
Joo
Olen samaa mieltä, päästövähennyksillä on sikäli kiire, että tällaisiin tyhjänpäiväisiin kokouksiin ei ole mitään syytä lähettää kallispalkkaisia edustajia. Toki jos minut valitaan edustamaan niin ilman muuta lähden koska katson, että minullakin on oikeus saada osani tuosta ilmastohuuhaan tuottamista valtavista rahamääristä. Mutta vakavasti ottaen järki voitti jälleen, ei sorruttu muiden elämisen kurjistamista vaativien mitä ihmeellisimpiin ehdotuksiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Joo
Ilmastoa sanoo huuhaaksi vain ihmiset, joiden kyvyt eivät riitä lukea ja ymmärtää aiheesta julkaistua tieteellisiä tekstejä. Niiden ymmärrys varsin vahvaa osaamista mm. tilastomatematiikasta.

Hiilidioksidin vaikutus ilmaston lämpenemiseen on kuitenkin osattu todistaa jo vuonna 1856. Ja fossiilisten polttamisesta aiheutuva hiilidioksidipitoisuuden nousu taas on laskettavissa fysiikan lakien perusteella kun ilmakehän tilavuus ja merien sitomiskyky tiedetään. Eri paikoissa olevat lämpötilat ja takaisinkytkennät ovat vaikeammin laskettavissa ja ne vaativat tilastomalleihin pohjautuvia ennusteita.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Joo
Suomessa ilmastodenialistia voi kutsua änkyräskeptikoksi. Kaikki kiistetään. Osoitti mittaukset ja mallit tms. mitä tahansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajattelija
Vast: Joo
Kommentaattori voisi lukea myös muita julkaisuja. Esim:
Puiden lustotutkimus osittaa että suomessakin on ollut todella paljon lämpeempää menneinä vuosina mutta tätä ei haluta ottaa huomioon.
Eli yksinkertaistettuna mitä enemmän hiilidioksidia sitä enemmän puut ja kasvit kasvavat eli sitä enemmän hiilidoksidia sitoutuu. Eli koitetaas estää puiden ja metsien ränsistyminen jotta saadaan mahdollisimman paljon hiidioksidia sinne sitoutumaan. Lisäksi vielä jos otetaan laskentaan suomessa myös suot niin niihin sitoutuu hiilidioksidia enemmän kuin suomesta päästetään. Eli jos aletaan laskemaan hiilidioksidi päästöjä niin niissä pitää ottaa huomioon myös kaikki eikä vain niitä jotka on katsottu hyväksi.
Toiseksi muistetaas metaanin dityppioksidin ja fluorivetyjen yms vaikutus ilmastoon.
Lisäksi pitäisi ottaa myös heijaste vaikutus eli mitä imevämpi ja lämpöä sitova kerros on maanpäällä sen lämpimämpää. Toisin sanoen kaupungit mustaa pintaa yms on paljon lämpötila aina korkeampi kuin puustoisill alueilla. Eli maaseudun ja kuapingin lämpötilaero voi olla useita asteita. Nyt kun touhutaan isoja aurnkopaneeli kenttiä oli mieleenkiintoinen nähdä sellainen tutkimus kuinka paljon niiden alla on lämpötila kovempi kuin ympäröivillä alueilla.

Toiseksi miksi Eurooppalaiset tekevät kaikkensa jos muita ei kiinnosta? Ei se auta jos eurooppalaiset yksin yrittävät. Ajetaan sitten päin seinää ja todetaan että ihmislajin aika alkaa olemaan vähissä?

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Joo
"Puiden lustotutkimus osittaa että suomessakin on ollut todella paljon lämpeempää menneinä vuosina mutta tätä ei haluta ottaa huomioon." Ajattelija ei vahingossakaan mainitse, että aiemmin pitkäaikaiset muutokset lämpötiloissa ovat tapahtuneet paljon hitaammin kuin nykyään. (Siis poikkeusvuosia on ollut, mutta pysyvämmin lämpötila on aiemmin noussut paljon pidemmän ajan kuluessa kuin nyt.) Tämä antaa luonnolle, ihmisellekin, aikaa sopeutua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ArvoTasa
Kokouksia riittää
Pariisin ilmastosopimuksella on kertaalleen asiat jo sovittu, ne valtiot jotka eivät pääse tavoitteisiin määräajassa, maksavat siitä. Etuajassa toimimisesta ei sovittu korvauksia, miksi ei?
Pääasia kuitenkin lienee että kokouksia riittää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Kokouksia riittää
Muistutan kaikille, että Suomen hiilidioksidipäästöt ovat jo melkein puolittuneet 20 vuoden takaisesta tilanteesta.
Meidän kuitenkin täytyy lämmittää talojamme talvella, joten nopeita leikkauksia päästöihin on järjetöntä yrittää. Lisäksi me ansaitsisimme palkintoja oikean suuntaisista toimista sen sijaan, että joudumme maksamaan muille maille yhä enemmän.

Toista on Intiassa, jossa päästöt ja väestö kasvavat vauhdilla koko ajan. Siellä ei tarvitse edes taloja lämmittää, joten päästöjen kasvu johtuu holtittomasta väestönkasvusta sekä kulutuksen kasvusta. Vastaava tilanne muissa kehitysmaissa.

Katsokaa globalis-sivustolta eri maiden päästöjä, niitä ovat vähentäneet myös USA ja koko EU.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sepponen
Heh
Vieläkun nämä järjen jättiläiset tajuaisi että kun rahat, ruoka ja lämpö on loppumassa, ihmisiä vähät vähempää kiinnostaa mikään luonnonsuojelu. Ihminen polttaa vaikka roskia/autonrenkaita takassa pysyäkseen hengissä. onko tämä ymmärretty???
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Muumimamma
Päätettiin sentään jotain
Nimittäin se,missä seuraavan kerran taas riidellään,itketään,syödään,juodaan ym.Saadaan ne kokouksen päästöt kohdilleen ja Guterres saa loistaa puhumalla helvetistä.Sama mies sanoi muutama vuosi sitten,että hyvätuloiset tuottavat eniten päästöjä verrattuna köihiin.Se on totta,mutta olisiko joku haittavero ratkaisu.Nythän keksittiin rahasto,josta maksettaisiin kehitysmaille aiheiutuneita kuluja ilmastoksenmuutoksesta.Käsittämätöntä,koska suurimmat saastuttajat ovat ilmastohölmöilyn näkökulmasta kehitysmaita.Ne siis saisivat rahaa siitä,että esim.Kiinan päästöt lisääntyy joka vuosi useita prosentteja.Suomelta menisi kymmeniä vuosia päästäkseen samoihin lukuihin,kuin Kiina yltää vuodessa.Tämä on täysin käsittämätöntä hölmöilyä.Viherfestivaalit,kuten Greta Thunberg sanoi,eikä osallistunut hippaloihin enää ollenkaan.Nämä hippalot voisi järjestää etänä.Ainakin päästöt jäisivät vähemmäksi ja tulisi paljon halvemmaksikin.Ei vaan taida herroille sopia,kun pitää päästä leikkimään ja pätemään isolle hiekkalaatikolle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Päätettiin sentään jotain
Suomi on jo lähes puolittanut päästönsä viimeisten 20 vuoden aikana. Myös USA on jo tehnyt merkittäviä päästövähennyksiä samassa ajassa.

Seuraavaksi on kehitysmaiden vuoro laittaa holtiton väestönkasvu kuriin, jolloin samalla päästötkin alkavat putoamaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Päätettiin sentään jotain
Jos väestönkasvu saadaan köyhissä maissa kuriin, alkaa elintaso yleensä nousta. Vaikka tekniikka ja tietoisuus ovat kehittyneet sen verran, että länsimaiden menneisyyden mallin päästöihin, haaskaamiseen, kulutukseen ja saasteisiin ei ehkä päädytä, niin puolet pienempi väestö saattaa kuitenkin kuluttaa ja aiheuttaa päästöjä enemmän kuin aiemmin suurempi väestö - jos länsimaista elintasoa tavoitellaan, paljonkin enemmän.

Tämän vuoksi väestönkasvun kuristaminen ainoana keinona vähentää päästöjä on riittämätön. Elintapojen on muututtava kaikkialla. Väestönkasvua kannattaa pyrkiä suitsimaan pikemminkin köyhyyden ja suuren lapsikuolleisuuden välttämiseksi, naisten terveyden ja aseman edistämiseksi yms. syistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää