Ukrainan sota

Turkulaistutkimus selvitti Itä-Ukrainan sodan vaikutuksia ukrainalaisnuorten mielenterveyteen – kärsivät voimakkaasta sotatraumasta ja päivittäisestä stressistä

HANNIBAL HANSCHKE / EPA
Tutkimus on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa selvitetään myös tämänhetkisen sodan vaikutuksia ukrainalaisten lasten ja nuorten mielenterveyteen.
Tutkimus on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa selvitetään myös tämänhetkisen sodan vaikutuksia ukrainalaisten lasten ja nuorten mielenterveyteen.

Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin Itä-Ukrainan sodan vaikutuksia ukrainalaisnuorten mielenterveyteen. Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimuksessa vertailtiin 2 766 ukrainalaisnuorta, jotka asuivat sodan koettelemalla Donetskin alueella ja rauhallisella Kirovogradin alueella aineiston keruun aikana syyskuusta 2016 tammikuuhun 2017.

Tutkimuksessa selvisi, että sodan vaurioittamilla alueilla eläneet ukrainalaisnuoret kärsivät traumaperäisestä stressihäiriöstä, ahdistuneisuudesta ja masennuksesta huomattavasti todennäköisemmin kuin sota-alueen ulkopuolella eläneet nuoret.

– Tutkimus osoitti, että sota-alueella eläneet nuoret kärsivät voimakkaasta sotatraumasta ja päivittäisestä stressistä. 60 prosenttia heistä oli todistanut aseellisia hyökkäyksiä, 14 prosenttia joutunut väkivallan uhriksi ja 30 prosenttia joutunut jättämään kotinsa, kertoo Turun yliopiston tutkijatohtori Sanju Silwal tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sodan omakohtaisesti kokeneilla nuorilla traumaperäisen stressihäiriön riski oli nelinkertainen, vaikean ahdistuneisuuden riski yli kolminkertainen ja keskivaikean tai vaikean masennuksen riski lähes kolminkertainen verrattuna sota-alueen ulkopuolella eläneisiin ikätovereihin. Kuitenkin myös rauhallisella alueella eläneillä ukrainalaisnuorilla esiintyi tavanomaista enemmän ahdistuneisuutta ja masennusta.

Myös väkivallattomat sotatapahtumat, kuten pakkosiirrot ja sosiaalisten tukiverkostojen menetys, olivat yhteydessä kohonneeseen traumaperäisen stressihäiriön riskiin.

– Perheen ja ystävien tuki suojaa traumaperäiseltä stressihäiriöltä, ja Itä-Ukrainan sodan aikana suurin osa nuorista ei joutunut jättämään kotiaan tai menettänyt läheisiään. Tilanne on kokonaan toinen nyt, kun Venäjän hyökkäys on kohdistunut eri puolille Ukrainaa ja monet perheet ovat joutuneet pakenemaan. On todennäköistä, että huomattava osa nuorista tulee oireilemaan voimakkaasti ja kärsimään mielenterveyden häiriöistä, toteaa professori Andre Sourander Turun yliopistolta.

Sourander korostaa, että sodan psyykkisiä vaikutuksia nuoriin ei pidä aliarvioida.

– Sota altistaa nuoret julmuuksille elämänvaiheessa, joka on erittäin tärkeä fyysisen, emotionaalisen ja kognitiivisen kehityksen kannalta. Myös pakolaisia vastaanottavien maiden pitää varautua tarjoamaan heille tehokkaita mielenterveyspalveluita.

Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimus on suurin epidemiologinen hanke, jossa on selvitetty ukrainalaisnuorten mielenterveyttä Itä-Ukrainan sodan jälkeen. Tutkimus on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa selvitetään myös tämänhetkisen sodan vaikutuksia ukrainalaisten lasten ja nuorten mielenterveyteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Julle
Tutkimus
On se upeeta kun itsestäänselvyyksiä pitää ”tutkia” Sitä vaan mietin, entä jos tutkimukseen kohdistetut veroeurot olisi ohjattu hätää kärsiville, väitän, että lopputulema olisi parempi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.