Perhe

Maskulainen Janne Pihanperä palkittiin turvallisesta ja vastuullisesta isyydestä Vuoden isä -palkinnolla

PIRITA AHO
Maskulainen Janne Pihanperä on Vuoden isä.
Maskulainen Janne Pihanperä on Vuoden isä.

Maskun Lemussa asuva, kolmen lapsen isä, Janne Pihanperä palkittiin Väestöliiton ja sosiaali- ja terveysministeriön myöntämällä Vuoden isä -palkinnolla.

Vuoden isä -palkinto jaetaan henkilölle, joka on edistänyt omalla esimerkillään ja toiminnallaan isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt näin sen arvostusta. Palkinnolla halutaan vaikuttaa siihen, että aktiivinen isyys saisi enemmän jalansijaa yleisessä ajattelutavassa.

Pihanperä on kolmen aikuistuneen tai aikuistumisen kynnyksellä olevan lapsen isä. Palkintoperusteluissa Pihanperän kerrotaan olleen aktiivisesti mukana lastensa ja heidän kavereiden päivittäisessä elämässä alusta alkaen.

– Pihanperä on omalla toiminnallaan näyttänyt esimerkkiä turvallisesta ja vastuullisesta isyydestä. Hän on omalla ohjaavalla otteellaan mahdollistanut omien ja kyläyhteisön lasten omaehtoisen harrastustoiminnan muun muassa antamalla tilojansa esimerkiksi päivä- ja harrastusleirien käyttöön, perusteluissa todetaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pihanperän lisäksi palkinto myönnettiin tänä vuonna rovaniemeläiselle, kahden teini-ikäisen lapsen isälle Kai Rinkiselle sekä keravalaiselle, neljän lapsen isälle Jere Jokiselle. Palkittujen isien todetaan esimerkillisellä tavalla luoneen mallia turvallisesta ja vastuullisesta isyydestä sekä edistäneen sukupuolten tasa-arvoa perhe-elämässä esimerkiksi järjestämällä lastenhoidolle aikaa. Palkitsemisperusteluiden mukaan isät ovat löytäneet keinoja olla lasten tukena erityistilanteessa, toimineet lasten etua ajatellen sekä elämäntyöllään tai vaikuttamistoiminnassa nostaneet esiin isyyteen liittyviä kysymyksiä.

Palkinnot jakoi keskiviikkona sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.). Sarkkinen totesi puheessaan, ettei ole olemassa yhtä oikeaa isän mallia, perheen muotoa, tapaa olla vanhempi tai tapaa olla mies.

– Jokainen isä voi olla kasvattaja ja roolimalli omalla tavallaan. Jokainen perhe on arvokas ja ansaitsee tukea ja tunnustusta yhteiskunnalta omana itsenään.

Sarkkinen muistuttaa, että yhteiskunnan tehtävä on tukea, varmistaa, että isyys on mahdollista niille, joiden haaveena isyys on.

– Elokuussa voimaan tullut perhevapaauudistus on tämän vaalikauden tärkeimpiä uudistuksia. Se on historiallinen ja iloinen askel kohti tasa-arvoisempaa vanhemmuutta. Erityisen iloinen olen uudistuksen tuomasta positiivisesta harppauksesta isien aseman parantamiseksi, Sarkkinen jatkaa.

Vuoden isä -palkinnolle ei ole niin sanouttua avointa ehdokashakua, vaan ehdokkaita haetaan palkinnon kumppanuustahojen verkostojen kautta. Ensimmäinen Vuoden isä -palkinto jaettiin vuonna 2006. Palkinnon on saanut tähän mennessä yhteensä 43 isää. Päätöksen palkinnon saajasta tekevät sosiaali- ja terveysministeri, peruspalveluministeri ja tasa-arvoministeri vuorovuosin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.