Uutiset

Suomalaistutkijat piirsivät tunteiden kartat keholle

Uusi suomalaistutkimus näyttää, kuinka tunteet todella tunnetaan kehossa. Ilo tuntuu yleensä koko vartalon aktivoitumisena, kun taas suru lamaannuttaa jalkoja ja käsiä.

Aalto-yliopiston tutkijat havaitsivat, että kaikki yleisimmät tunteet aiheuttavat voimakkaita tuntemuksia kehossa. Eri tunteet aiheuttavat erilaisia kehon tuntemuksia.

Tunteisiin liittyvät kehon tuntemukset näyttävät olevan samanlaisia eri kulttuureissa.

Näihin johtopäätöksiin päädyttiin tutkimuksessa, johon osallistui noin 700 ihmistä Suomesta, Ruotsista ja Taiwanista.

Tutkijat aiheuttivat ihmisille erilaisia tunnekokemuksia. Sen jälkeen koehenkilöt saivat värittää tietokoneella kehosta alueita, joiden toiminnassa he kokivat muutoksia.

Tutkijoiden mukaan tulokset auttavat ymmärtämään tunteita ja niiden kehollista perustaa.

– Toisaalta tulokset auttavat ymmärtämään erilaisia tunne-elämän häiriötiloja ja tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia niiden diagnostiikkaan, korostaa professori Lauri Nummenmaa Aalto-yliopistosta ja Turun PET-keskuksesta.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Euroopan tiedeneuvosto, Suomen Akatemia ja Aalto-yliopisto.

Yhdysvaltain tiedeakatemia julkaisi tulokset PNAS-tiedejulkaisussaan.

TS