Väylävirasto

Kupittaan ja Turun välisen kaksoisraiteen tieltä kaadetaan puita

MIKAEL RYDENFELT

Aurajoen ratasillan ja Raunistulan jalankulku- ja pyöräilysillan alueelta kaadetaan puita Kupittaan ja Turun välisen ratahankkeen vuoksi. Puistosuunnitelman mukaiset puunkaadot käynnistyvät kuluvalla viikolla.

Puita kaadetaan kaksoisraiteen vaatiman tilan vuoksi. Puita kaadetaan rakennettavien siltojen, kaksoisraiteen ja uusien jalankulun ja pyöräilyn väylien kohdalta. Väylävirasto lupaa, että puustoa kaadetaan mahdollisimman vähän alueen luontoarvot huomioiden.

Jokirannan kävelyreiteille voi tulla väliaikaisia liikennejärjestelyjä kaatojen ajaksi. Puunkaatojen jälkeen Aurajoen varrella aletaan valmistella liikenteen kiertoreittejä.

Kupittaa–Turku-ratahankeen tavoitteena on parantaa ja sujuvoittaa raideliikennettä koko Varsinais-Suomessa ja Rantaradalla. Lisäksi hanke mahdollistaa osaltaan Tunnin junan toteuttamisen. Hankkeen työt ajoittuvat vuosille 2021–2024. Euroopan Unioni tukee Väyläviraston, Turun kaupungin ja VR:n yhteistyönä toteuttamaa hankkeen suunnitteluvaihetta 6,3 miljoonalla eurolla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.