Kaupunkiympäristö

Turku nousi kolmanneksi kaupunkikeskustojen elävyysvertailussa – mukana yli kaksisataa kuntaa

JUKKA VASO
Aurajokiranta on virkistyspaikka Turun keskustassa.

Turun keskusta on Suomen kolmanneksi elävin, selviää yli kahdessasadassa kunnassa tehty vertailu. Turun ohitse kiilasivat ykköseksi tullut Kuopio ja kakkossijalle Helsinki. Kymmenen parhaan joukkoon pääsi myös neljänneksi tullut Pori.

Vertailun toteutti konsulttiyritys Ramboll. Se käytti listauksessa 15 minuutin periaatetta. Sen avulla voi mitata, kuinka hyvin kaupungissa pääsee palveluista toiseen kävellen tai pyörällä. Näitä ovat kauppa ja palvelut, koulutus- ja terveyspalvelut, liikenne ja liikkuminen, viheralueet, liikuntapalvelut sekä kulttuuri.

Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta 15 minuutin välimatkat ovat keskeisessä asemassa, koska lyhyiden kävelymatkojen ansiosta arkinen asiointi sujuu ilman merkittävää ajankäyttöä palveluiden äärelle pääsemiseksi. Terveyshyötyjen näkökulmasta on tärkeää, että asioita voi toimittaa kävellen tai polkupyörällä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kuopio sai korkeimmat pisteet, koska siellä on paljon viheralueita. Kaikkien kärkisijoille nousseiden keskustojen palvelut ovat lähellä ja niissä asukkaiden arki on helppoa. Asukkaat pääsevät helposti nauttimaan viheralueista tai vaikkapa harrastamaan liikuntaa ja kulttuuria ja päivähoitopaikatkin ovat lyhyen kävelymatkan päässä, sanoo Rambollin kaupunki- ja hankekehityksestä vastaava palvelupäällikkö Eero Salminen tiedotteessa.

Konsulttiyhtiö Ramboll toteutti valtakunnallisen kuntien elävyysindeksivertailun nyt toista kertaa. Vuoden 2021 tarkastelussa vertailtiin keskenään kuntia.

Kaupungin keskustan elinvoimaisuudella on merkitystä koko alueelle.

– Ei riitä, että keskustojen kehittämisessä otetaan huomioon palvelut ja yhteiskunnan rakenteet. Lisäksi olisi huomioitava myös inhimilliset tekijät, kuten asukkaiden kokemukset, arvot ja tuntemukset. Kulttuurikohteita helposti aliarvioidaan, mutta ne kuitenkin vetävät ihmisiä kaupunkien keskustoihin, pohtii Salminen.

Suomen kaksikymmentä elävintä keskustaa:

1. Kuopio

2. Helsinki

3. Turku

4. Pori

5. Jyväskylä

6. Lahti

7. Mikkeli

8. Tampere

9. Tapiola

10. Rovaniemi

11. Myyrmäki

12. Vaasa

13. Tikkurila

14. Kotka

15. Oulu

16. Hämeenlinna

17. Porvoo

18. Leppävaara

19. Lappeenranta

20. Joensuu

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Millä Turku kilpaili?
” – Kuopio sai korkeimmat pisteet, koska siellä on paljon viheralueita. ”

Ei ainakaan viheralueilla. Se viimeinenkin pykätään kulttuuria täyteen. Saisi edes jossain levähtää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asko Ojala
Vast: Millä Turku kilpaili?
Suurin viheralueiden tuhoaja on yksityisautoilu. Esim kaupungintalon edessä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ArvoTasa
Vast: Millä Turku kilpaili?
Ei pärjännyt Tampere edes viherratikan avulla, miksi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kalle
Vast: Millä Turku kilpaili?
Niinpä niin.Millä Turku kilpaili?? No ei ainakaan keskusta viihtyisyydellään.Ikuisuusprojekteja mukaan
lukien kauppatorin ympäristö.Sekä ehkä koomisin paikka.Linnankadun ja Eerikinkadun välinen pätkä Aurankadulla.Sitä on nykerretty varmaan kohta 2 kuukautta eikä millään tahdo tulla valmista!!! Sitä on duunikaverin kanssa hämmästelty aamutuimaan bussia odotellessa.
Ja niistä viheralueista Turkuhan yrittää päästä eroon jotta saadaan rakentaa lisää taloja.Ja tyyliin
Herttuankulma.Pieniä koppeja jotka varmaan jossain vaiheessa jää omistajalleen käteen,tyhjänä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Helsingin sijoitus ihmetyttää
"Turun ohitse kiilasivat ykköseksi tullut Kuopio ja kakkossijalle Helsinki."
- Nyt pitää taas kyllä ihmetellä Helsingin sijoitusta. Sehän on nimenomaan paikka, jossa keskustan eri kohteiden välillä ei voi kulkea ilman taksia, koska keskusta-alue on niin laaja. Ja kuka viitsii tai uskaltaa käyttää taksia, joten spora tai dösa ovat luontevimmat vaihtoehdot.