Yritykset

Turussa pyritään vahvistamaan yhteistyömallilla pk-yrityksiä ja korkeakouluja, tarkoitus hyödyntää laajasti alueen tutkimusta ja osaamista

TEKNOLOGIAKAMPUS TURKU
Teknologiakampus Turun johtajan Mika Hannulan mukaan kasvuvaiheessa olevan Turun tekniikan osaamiskeskittymä on jo rakentanut pitkäjänteisesti verkostoja korkeakoulujen ja yritysten välille.
Teknologiakampus Turun johtajan Mika Hannulan mukaan kasvuvaiheessa olevan Turun tekniikan osaamiskeskittymä on jo rakentanut pitkäjänteisesti verkostoja korkeakoulujen ja yritysten välille.

Teknologiakampus Turun ja Turku Science Park Oy:n koordinoima Turun TKI -palvelu pyrkii vahvistamaan elinkeinoelämän ja erityisesti pk-yritysten ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä käytännönläheisesti. Tarkoitus on madaltaa yritysten kynnystä etsiä osaamista ja yhteistyötä korkeakouluista.

Palvelukonsepti on saanut nelivuotisen miljoonarahoituksen, jolla sujuvoitetaan varsinaissuomalaisten yritysten mahdollisuuksia hyödyntää uusinta tieteellistä tutkimusta ja alueen merkittävää tekniikan alan osaamista.

– Turun korkeakoulujen yhteistyö on mahdollistanut tekniikan alan nopean vahvistumisen, jolle alueen yritysten tuki on ollut saumatonta ja merkittävää. Nyt on aika vahvistaa alueen korkeakoulujen ja yritysten välistä yhteistyötä. On tärkeää, että tekniikan alan osaaminen on helposti erityisesti alueen pk-yritysten ulottuvilla, toteaa Teknologiakampus Turun johtaja Mika Hannula tiedotteessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2019 tutkimuksen mukaan 17 prosenttia suomalaisista pk-yrityksistä käyttää korkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopalveluja (TKI). Tutkimuksen alueellisessa vertailussa Varsinais-Suomi ei poikkea merkittävästi keskiarvosta. Vuonna 2021 Sitran Yritys-oppilaitoskyselyssä kartoitettiin yrityspäättäjien suhtautumista oppilaitosyhteistyöhön. Tuolloin 20 prosenttia kertoi tekevänsä aktiivista yhteistyötä oppilaitosten kanssa.

Yritysten käyttöön on suunnitteilla uusi, yhteistyöhön kannustava TKI-seteli, jonka avulla pk-yrityksillä on mahdollisuus saada osarahoitusta korkeakoulujen kanssa tehtävään yhteistyöhön, kuten opinnäytteiden teettämiseen.

Turun TKI -palvelu vastaa ensisijaisesti tekniikan alan yritysten tarpeisiin, kohdistuu Turun kaupungin rahoittaman mallin vaikuttavuus kaikkiin Turun talousalueen kärkialoihin. Yhteistyömallilla tähdätään koko alueen elinkeinoelämän kilpailukyvyn kasvuun.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.