Ylen kysely: Olkatoppausten ja vesisänkyjen vuosikymmen paras
1980-luku on suomalaisten suosikkivuosikymmen, käy ilmi Ylen kyselystä. Ylen uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä yli tuhannesta vastaajasta lähes joka kolmas ilmoitti, että elämä on ollut parhaimmillaan olkatoppausten ja vesisänkyjen 80-luvulla.
1970-luvun nosti parhaimmaksi vain reilu kymmenesosa vastaajista. Laman sävyttämän 1990-luvun nimesi suosikikseen lähes yhtä moni.
80-luvun suosiota selittänee hyvinvointivaltion kulta-aika ja tasainen talouskasvu, Yle kirjoittaa.
Kakkossijalle nousi 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen.
- Kymmenen vuotta sitten -- kun suurin piirtein kävelit lähelle yrityksen ovea, sieltä revittiin töihin, Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistelee Ylelle.
Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman kertoo Ylelle pitävänsä eniten 1960-luvusta, joka oli "estetiikan, hienon musiikin ja kirjallisuuden aikaa."