Venäjä

Venäläisten käteisnostot Suomen itärajalla keskeytetään – yhdellä kortilla voitu nostaa kymmeniä tuhansia euroja

ARI-MATTI RUUSKA

Venäläisten käteisnostot Nosto-automaateista itärajalla loppuvat ensi maanantaista 3. lokakuuta lähtien, kertoo Nosto-automaatit omistava Nokas CMS Oy.

Nosto on sopinut, että venäläisten käyttämät China UnionPay -luottokortit eivät enää toimi Suomen Nosto-käteisautimaateissa.

Venäläiset ovat viime viikkoina tyhjentäneet itärajalla ja Kaakkois-Suomessa Nosto-automaatteja jopa tunneissa, kun aiemmin automaattien rahavarastot ovat riittäneet useiksi päiviksi. Yhdellä kansainvälisellä kortilla on voitu nostaa jopa kymmeniä tuhansia euroja.

– Suomessa olevien käteisautomaattien ensisijainen tehtävä on palvella suomalaisia käteistarpeissa, Noston Suomen maajohtaja Risto Lepo sanoo tiedotteessa.

Venäläisten käyttämillä China UnionPay -korteilla tehtyjen nostojen sekä eurojen määrä on viime viikkoina moninsatakertaistunut vuodentakaiseen verrattuna.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Rahahuoltomme ja resurssimme eivät yksinkertaisesti ole pysyneet käteisen hamstraamisen perässä. Käteisnostojen summat ovat olleet pahimmillaan niin suuria, ettei kyse voi olla yksityisten venäläisten turistien ostoksista Suomen puolella, Lepo sanoo tiedotteessa.

Käteisen vieminen Venäjälle on sanktioitu EU-maissa. Tilanne on työllistänyt myös rajaviranomaisia, sillä tullin tehtävä on valvoa käteisen viemistä rajan yli.

Käteisnostojen määrä Suomen itärajalla alkoi nousta rajusti, kun Venäjä avasi itärajansa turistien ostosmatkailulle EU-alueelle heinäkuun puolessavälissä. Tilanne kärjistyi viime viikkoina entisestään.

Lue myös: Itärajan liikenne rauhoittui keskiviikkona – katso, miten Venäjältä tulijoiden määrä lähti kasvuun liikekannallepanon jälkeen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.