Kaasuputki

Molemmissa Nord Stream -putkissa vuoto, ruotsalaisprofessorin mukaan onnettomuus ei ole todennäköinen syy

JOHN MACDOUGALL
Kuva on vuodelta 2011.
Kuva on vuodelta 2011.

Nord Stream 1 -kaasuputkessa on havaittu kaksi vuotokohtaa, kertoo Ruotsin merenkulkulaitos uutistoimisto TT:n mukaan. Yksi vuodoista on Ruotsin talousalueella ja toinen Tanskan talousalueella Bornholmin saaresta koilliseen.

– Emme tiedä mitään vuotojen syistä, mutta seuraamme tilanteen kehittymistä ja tarkkailemme tilannetta erityisesti, jotta kaikki alukset huomaavat varoituksen eivätkä mene liian lähelle, ruotsalaislaitoksen viestintäpäällikkö Sara Eriksson sanoo TT:lle.

Laitos on kehottanut kauppa-aluksia kiertämään vahingoittuneet linjat vähintään viiden merimailin eli noin kymmenen kilometrin päästä. Lennoille on kilometrin turvakorkeus. Viranomainen myös varoittaa räjähtävästä kaasusta Nord Stream 2:n lähellä. Tanskan meriliikennevirasto kertoi maanantaina vuodosta Nord Stream 2 -putkessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tanskan energiavirasto on varoittanut vuodon paikallisista ympäristövaikutuksista Bornholmin alueelle sekä ilmastolle. Vaikka putket eivät ole toiminnassa, niiden sisällä on kaasua, kertoo Tanskan ilmasto- ja energiaministeri Dan Jörgensen uutistoimisto AFP:lle.

Lehti: Berliinissä puhutaan sabotaasista

Ruotsin energiaviraston entisen johtajan, professori Tomas Kåbergerin, mukaan laivojen ankkurit voisivat vaurioittaa rakenteita, mutta se ei ole todennäköistä, että useita vaurioita olisi tapahtunut yhtä aikaa.

– On epätodennäköistä, että molemmat linjat vaurioituisivat sattumalta, Kåberger sanoo TT:lle.

Saksalaislehti Der Tagesspiegelin haastatteleman nimettömän lähteen mukaan tapahtunutta pidetään Saksan hallinnossa ja hallituksessa sabotaasina. Lähteen mukaan hallinnossa ei hahmoteta yhtäkään tilannetta, joka ei sisältäisi suunnattua hyökkäystä.

Venäjältä Saksaan kulkeva Nord Stream 2 valmistui viime vuoden syksynä. Sitä ei kuitenkaan otettu käyttöön Venäjän hyökättyä helmikuussa Ukrainaan. Myöhemmin tänä vuonna venäläinen valtionyhtiö Gazprom lopetti toimitukset myös Nord Stream 1 -putkessa.

Venäjän mukaan putkistoa ei voida huoltaa sodanvastaisten pakotteiden vuoksi. Tämä ei Saksan mukaan pidä paikkaansa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
JMS
Tahallinen provokaatio Ahvenanmaan läheisyyteen
venäjän laivasto lienee sabotoinut itse molemmat NS1 ja NS2 kaasuputket, jotta voi seuraavaksi oikeuttaa "saatetun korjausryhmän" matkaan lähettämisen, toistaiseksi pysyvän valvonnan ja aseellisen läsnäolon putkien "toimintavarmuuden turvaamiseksi", koskien koko Itämerta, myös Suomen talousvesialuetta.
👍⚓🇫🇮✴️
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Naamioinnin ammattilaisetko asialla?
Venäjä saattaa olla tällaisen provokaation takana.
Tekosyyt ja syytökset venäläistä "vahvuusaluetta".

VarmaNiuho
Vast: Naamioinnin ammattilaisetko asialla?
Sama asia tuli oitis mieleen, kun luin uutisen. Venäjä on sodassa länttä vastaan näinkin. Ilkeyden mestareilta voi odottaa edelleen vaikka mitä. Katsotaan. Ja hopi hopi siellä Nato-ratifiointi-päätösten tekemisissä, Turkki myös, kiitos.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sentristi
Pakotteet kantavat viimein hedelmää
"Venäjän mukaan putkistoa ei voida huoltaa sodanvastaisten pakotteiden vuoksi"
Sitä saa mitä tilaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Manala
Vast: Pakotteet kantavat viimein hedelmää
Missä on todisteet ja faktat kuka on tuhotyön takana
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sentristi
Vast: Pakotteet kantavat viimein hedelmää
Pölökana; "Missä on todisteet ja faktat kuka on tuhotyön takana"
Mistä "tuhotyöstä" mahdat kirjoitella?
USAlla toki olisi vahva, kaikkien tiedossaoleva, motiivi hybridisodankäynnin keinoin sabotoida putki, sitäkö epäilet?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Pakotteet kantavat viimein hedelmää
Sentristi: "Mistä "tuhotyöstä" mahdat kirjoitella?
USAlla toki olisi vahva, kaikkien tiedossaoleva, motiivi hybridisodankäynnin keinoin sabotoida putki, sitäkö epäilet?"

Tämä menee tutun kaavan mukaan. Kreml tekee jotain ja sitten alkaa tulvimalla tulla vaihtoehtoisia selityksiä.
Kun venäläiset turistiviisumeilla liikkuneet agentit, niin sanotusti katedraalibongaajat, myrkyttivät Sergei ja Julija Skripalin Novitšok hermomyrkyllä niin jopa alkoi tulla vaihtoehtoisia selityksiä.
Nyt ollaan samassa tilanteessa. Syylliseksi on tietysti ensiksi tarjottu USA:ta. Varmaan on ollut vaikeuksia keksiä uskottavaa tarinaa sille miten Ukraina olisi putket räjäyttänyt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.