Yli puolet kuluttajista uskoo työttömyyden kasvuun
Suomen taloustilanteen kohenemiseen lähiaikoina uskoo vasta harva. Luottavaisella kannalla on kuitenkin useampi suomalainen kuin vuosi sitten.
Kuluttajien luottamus talousnäkymiin jatkoi Tilastokeskuksen mukaan varovaista vahvistumista joulukuussa, mutta on yhä heikompaa kuin keskimäärin. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila arvioi, että näkemysten voi tulkita varovaisesti tasaantuneen.
– Pelko, että työttömyys osuu omalle kohdalle, on saattanut pikku hiljaa hälventyä. Suuri osa suomalaisista on kuitenkin kohtuullisen vakaassa tilanteessa, hän sanoi.
Kuluttajien taloususkoon vaikuttavat voimakkaimmin työttömyysluvut ja yleinen taloustilanne. Vuoden alkupuoliskolla taloususko synkkeni, kun monet yritykset kertoivat yt-uutisia.
Joulukuun kuluttajabarometrissa alle kolmannes uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Yli puolet arvioi, että työttömyys lisääntyy.
Omiin säästämismahdollisuuksiin uskotaan aiempaa enemmän. Ajankohta tuntui enemmistöstä otollisemmalta esimerkiksi lainanotolle. Kulutusaikeet ovat silti maltillisia. Esimerkiksi auton ostoa suunnitteli vuoden sisällä vain 14 prosenttia kotitalouksista ja asunnon kuusi prosenttia.
Tilastokeskus haastatteli joulukuussa lähes 1400 suomalaista. EK seuraa yritysten arvioita suhdannekehityksestä.
TS–STT