Puolustusvoimat

Puolustusvoimille hankitaan lisää kevyitä kertasinkoja, hankinnan kokonaisarvo noin 58 miljoonaa euroa 

PUOLUSTUSVOIMAT
Jalkaväen tarkastaja eversti Juhana Skyttä Maavoimien esikunnasta kertoo, että kevyt kertasinko on jokaisen taistelijan perusase. Sinko on myös yhteensopiva taistelijan varustuksen ja uusien pimeätoimintavälineiden kanssa.
Jalkaväen tarkastaja eversti Juhana Skyttä Maavoimien esikunnasta kertoo, että kevyt kertasinko on jokaisen taistelijan perusase. Sinko on myös yhteensopiva taistelijan varustuksen ja uusien pimeätoimintavälineiden kanssa.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on valtuuttanut Puolustusvoimat solmimaan sopimuksen kevyiden 66 KES 12 -kertasinkojen lisähankinnasta Nammo Lapua Oy:n kanssa.

– Lisäresursseilla täydennämme puolustustarvikkeiden varastojamme monin tavoin. Kertasinkojen hankinnalla kotimaasta vahvistamme myös kotimaista puolustusteollisuutta ja työllisyyttä, puolustusministeri Kaikkonen toteaa tiedotteessa.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 58 miljoonaa euroa ja se rahoitetaan valtion lisätalousarviosta, joka sisälsi lisärahoitusta nopeasti käynnistettäviin puolustusmateriaalihankintoihin.

Hankinnan työllistävä vaikutus Suomessa on 10 henkilötyövuotta Nammo Lapuan Vihtavuoren tehtaalla. Toimitukset alkavat vuonna 2023.

66 KES 12 -kevyt kertasinko on taistelijan perusase, jolla luodaan panssarintorjuntaan kattavuutta ja syvyyttä. Kevyt kertasinko on tarkoitettu erityisesti kevyitä panssariajoneuvoja vastaan. Hankittavassa kertasingossa on edeltäjäänsä (66 KES 88) parempi läpäisy ja käytettävyys. Siihen on mahdollista yhdistää pimeätähtäin ja esimerkiksi lasertähtäin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.