Omakotiasuminen

Naantalin asuntomessualueen pohjoispuolen tontit menivät lähes kaikki

Heinäkuun alussa alkanut Naantalin asuntomessualue Lounatuulen pohjoispuolen omakotitonttien ja asuinpientalorakentamisen tonttien haku päättyi elokuun lopussa. Haettavana oli yhdeksän omakotitonttia sekä neljä yhtiömuotoiseen asuinpientalorakentamiseen tarkoitettua tonttia.

Tilhon varrella sijaitsevista omakotitonteista saatiin yhteensä 11 hakemusta ja pientalotonteista viisi. 16 tarjoajasta 13 teki tarjouksen useammasta alueen tontista asettaen tarjouksen kohteet mieluisuusjärjestykseen. Suosituin tontti keräsi tarjouksia kuudelta eri tarjoajalta.

Ensi maanantaina kokoontuvalle Naantalin kaupunginhallitukselle esitetään, että tarjouskilpailun tuloksena luovutetaan seitsemän omakotitonttia ja kaikki neljä pientalotonttia. Kaksi luovuttamatta jäänyttä omakotitonttia Naantalin asuntomessualueen pohjoispuolelta, Tilhon varrelta tulevat jatkuvaan hakuun myöhemmin syksyllä.

Naantalin maankäyttöpäällikkö Tuomas Lindholm on kaupungin tiedotteen mukaan tyytyväinen tarjouskilpailujen tulokseen.

Lounatuulen tonttikilpailujen lisäksi samaan aikaan heinä-elokuussa oli haettavissa Viialanmäestä kaksi tonttikokonaisuutta. Näistä tonteista neuvottelut jatkuvat.

Naantalissa tulee seuraavaksi omakotitontteja hakuun Luonnonmaan perhetalon alueelta. Kahdeksan tontin tarjouskilpailu alkaa maanantaina ja jatkuu 9.11. asti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.