Viisumit

Suomi valmistelee kansallista ratkaisua venäläisten viisumien rajoittamiseksi

MARTTIINA SAIRANEN
Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi keskiviikkoiltana, että Suomi valmistelee nyt kansallista ratkaisua viisumiasiaan.
Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi keskiviikkoiltana, että Suomi valmistelee nyt kansallista ratkaisua viisumiasiaan.

Suomi valmistelee kansallista ratkaisua viisumiasiassa. Ensisijaisena tavoitteena on vähentää radikaalisti turistiliikennettä Venäjältä, sanoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) tiedotustilaisuudessa New Yorkissa keskiviikkona.

Kansallinen ratkaisu saattaa ulkoministerin mukaan sisältää uutta lainsäädäntöä, joka tehtäisiin hyvin nopeasti. Lisäksi selvitetään jo olemassa olevien säädösten tulkintaa.

– Suomi ei halua olla sellainen maa, joka on kauttakulkumaa myöskään muiden maiden myöntämille Schengen-viisumeille. Tämän liikenteen haluamme nyt saada kuriin.

– Ei ole moraalista tai eettistä perustaa sille, että samaan aikaan, kun Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan, venäläisten lomailu ja lomamatkailu Suomeen tai Euroopan unionin maihin jatkuu normaalisti, Haavisto sanoi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rajaa ei hänen mukaansa olla kuitenkaan sulkemassa.

Haavisto on parhaillaan New Yorkissa, jossa hän osallistuu YK:n yleiskokousviikkoon.

Tilanne Suomen rajoilla rauhallinen

Venäjän ilmoittama osittainen liikekannallepano ja aikomus liittää miehitetyt ukrainalaisalueet Venäjään ovat Haaviston mukaan erittäin huolestuttava ja vakava kehityskulku kansainvälistä rauhaa ja oikeutta vastaan.

Venäjän osittaisesta liikekannallepanosta huolimatta maamme rajoilla on Haaviston mukaan rauhallista. Myös Rajavartiolaitos kertoi keskiviikkona Twitterissä, että tilanne Suomen rajoilla ei ole muuttunut osittaisen liikekannallepanon julistamisen myötä.

"Kaksoiskansalaistenkin syytä noudattaa varovaisuutta"

Kaksoiskansalaisten tilanteesta kysyttäessä Haavisto muistutti, että Venäjällä ei kaksoiskansalaisuusajatusta nähdä välttämättä samalla tavalla kuin meillä nähdään.

– Silloin tietysti henkilö, joka kaksoiskansalaisen ominaisuudessa matkustaa, saattaa joutua niitä velvoitteita täyttämään, joita Venäjä asettaa hänelle. Varmasti kaksoiskansalaistenkin on syytä noudattaa varovaisuutta tässä suhteessa, Haavisto sanoi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
maukka
Puoli vuotta myöhässä
Alku vuodesta Ukrainan rajalla oli menossa Venäjän "harjoitukset" ja Venäjä oli jo muka pakkaamassa kamojaan kun "harjoitukset" oli ohi ja seuraavana yönä alkoikin Venäjän pommitukset.

Suomi on ohut ja pitkä maa, että ei voi montaa päivää jahkailla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Puoli vuotta myöhässä
Jahkailla mitä? Ei Venäjä nyt ole Suomeen hyökkäämässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Puoli vuotta myöhässä
Putin on jo vuosikausia lähettänyt myyriä soluttautumaan Suomeen ja ostelemaan kiinteistöjä, ollaan enemmän kuin puoli vuotta myöhässä. Jos Putinilla ei olisi mennyt Ukrainassa päin prinkkalaa, olisi Suomi ollut pian vuorossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Puoli vuotta myöhässä
S: teoria tuokin muiden joukossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aikajänteen_rikoshyöty
Vast: Puoli vuotta myöhässä
@Sebulon

" Jos Putinilla ei olisi mennyt Ukrainassa päin prinkkalaa, olisi..."

On nyt kysyttävä: kuis voi Ukrainassa mennä "päin prinkkalaa"? Kun kyse on tiettävästi turkulaislähtöisestä sanonnasta.

Ja sitten tolle "Mankalalle" nyt jo etukäteen: "Ei, kyse ei ollut nyt huumorista", joten hänkin voi levätä rauhassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Puoli vuotta myöhässä
Naureskelin aikanaan epäilyjä Airiston Helmen kytköksistä Venäjän armeijan toimintaan. Nyt näyttää vääjäämättä siltä, että saarikohteet ostettiin nimen oman sotilaallisesti strategisista kohteista. Se tarkoittaa Putinin olemista mukana hankkeissa. Viisumeja on jaettu monenmoisille agenteille ja kalsarimyrkyttäjille. Koska päättäjiemme silmät aukeavat? Vihreiltä ei sellaista kannata odottaa, sillä onhan se kalsarimyrkyttäjän ihmisoikeuksien epäämistä, jos viisumia ei anneta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.